keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Fiiliksiä ja Ensimmäinen Aamupala Nycissä :)




Eilen piipahdettiin, heti Nyciin saavuttua, pienellä kävelyllä. Yli kahdeksan tunnin lennon jälkeen paikat huutavat armoa ja pientä liikuntaa. Ja vettä, sitä on hyvä juoda jo lennon aikana, mutta varsinkin sen jälkeen. Vedenjuonnin tärkeyttä ei vain voi korostaa liikaa! Itselläni ainakin tuntuu, että iho ja jopa limakalvotkin kuivuvat lennon aikana- nenä on usein ihan tukkoinen. Forty Carrotsissa maistuikin iso lasi vettä ja Popey mehu pinaatista, porkkanasta, persiljasta ja omenasta. Ihanaa saada tuoretta "syötävää"! 




" Ihan sattumalta" reitin varrelle osui myös Organic Avenue- yksi must raakaruokapaikoistani Nycissä. Mukaan tarttui Aloe Vera ja Chlorophyl shotit, alkaalista lähdevettä, sekä täksi aamuksi vihermehu ja chia puddingia. Vanhasta muistista tiesin, että jet lagin takia olen kuitenkin pystyssä ennen aamu viittä. Jep, ei ollut poikkeus tämäkään aamu. 








" Studies suggest a slightly alkaline body ph of about 7,4 helps create healthy and happy cells. Inflammatory, acid-forming foods can generate imbalance in the body, while alkaline substances have been shown to support an inner environment that allows you to thrive and heal. Balance is everything!" 

Pojan vielä sikeästi nukkuessa nautin näistä ihanuuksista :) Kesät voisin hyvin elää pelkällä raakaruualla, mutta talvisin kaipaan myös lämmintä ruokaa. Täällä se on vielä niin helppoa- kaikki käden ulottuvilla, ja inspiraatiota ja ideoita pursuaa joka paikasta! Toivotaan nyt kuitenkin, etta unirytmi tästä vähän tasoittusi... Ennen olisin jo käynyt heittämässä vähintään aamulenkin, mutta nyt aion ihan tietoisesti pitää lepoa treeneistä- ehkä loppuviikosta käyn testaamassa jotain uutta, mutta se on siinä. 

Oikein mukavaa päivää teillekin :)  




4 kommenttia:

  1. Vitsi tuo viidennen kuvan pöperö näyttää hyvältä! Mitä siinä oikein on? :) Nauttikaahan reissusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Se on chiapuddingia. Saman tyylistä mitä teen kotona, mutta mansikkaa seassa. Aivan ihanaa!

      Kiitos!

      Heidi

      Poista