Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. syyskuuta 2014

Streets of Copenhagen



Mikä onkaan parempi tapa tutustua uuteen kaupunkiin, kuin vetää lenkkarit jalkaan ja tehdä kaupunkikierros heti aamutuimaan lenkkeillen. Kartasta suunnittelen etukäteen reittiä mielenkiintoisille alueille tai nähtävyyksille. Vinkkejä kannattaa kysyä myös hotellin respasta. Aikaisin aamulla juostessa on hyvä tietää myös alueet, joita olisi hyvä välttää ja pidä aina mukana kännykkää, ihan vain varmuuden vuoksi. 

Eilen Kööpenhaminassa suuntasin aamulenkille Vesterbron kanaville, jonka ympärillä kulki kaunis juoksureitti- ei siis tullut yllätyksenä, että kanavanranta osoittautui lenkkeilijöiden suosimaksi paikaksi. Matkoillakin rakastan aikaisia aamuja; aamulenkillä saan paremmin fiilistä uudesta paikasta ja sen asukkaista- turisteja harvemmin näkyy kaduilla näin aikaisin aamulla. Tuskin on matkaa ja paikkaa, johon en olisi tutustunut juosten. 

Köpiksestä tulee aivan mieleeni Amsterdam- kauniit värikkäät rakennukset, kapeat kadut, polkupyörät ja kanavat. Myös kieli on hollannin kanssa hyvin samankaltainen ja esimerkiksi lukeminen sujui yllättävänkin hyvin, puheen ymmärtäminen ja sanojen ääntäminen olikin sitten toinen juttu. Alla vielä hieman fiiliskuvia matkalta. 

                             Hav en god weekend :)




Where ever I go, I always carry my trainers with me. Is there any better way to get to know places than run them around? There's no place I haven't had my trainers with me. I just love to get up early in the morning, get fresh air and explore the city :) 


perjantai 19. syyskuuta 2014

Breakfast Goodness


Huomenta ja aurinkoisia terveisiä Kööpenhaminasta! Eilen saavuimme tähän kauniiseen kaupunkiin pikavisiitille, vain 24:ksi tunniksi, mutta paljon ehdimme nähdä jo yhdessä päivässä. Keskusta on suhteellisen pieni ja helposti käveltävissä. 

Mikä mahtava löytö olikaan tämä aivan ihana raakaruoka baari, 42 Raw (Pilestraede 32), jonka ihan sattumalla löysin Googlettamalla Köpiksen kasvis/raakaruokaravintoloita. Matkoilla yritän löytää kivoja ja terveellisiä ruokapaikkoja, joista haen inspiraatiota ja ideoita omaan keittiöön. 

Tarjolla aamupalalle oli niin mehuja kuin smootheja, puuroa, cashewjogurttia raakagranolalla sekä täytettyjä leipiä. Valinnan vaikeutta, sillä kaikki näytti niin taivaallisen hyvältä. Täällä voisin syödä, vaikka joka päivä! Delish!

Tällä kerralla päädyin kuitenkin vihermehuun, cashewjogurttiin sekä mantelimaitocappucinoon. Ihania makuja ja nappi valinta, vaikka ystävän avocadoleipä ja pojan mansikkasmoothie toivat myös veden kielelle. Nälkäkin tosin oli kova aikaisen aamulennon jälkeen. 




Good morning and sunny greetings from beautiful Copenhagen! What a nice surprise was this amazing raw food cafe 42 Raw at Pilestraede 32. 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Jambo!



Tänään siirsin kotitoimiston Silvopleehen, jossa töiden ohella nautin lounaan ja ihanaa mantelicappucinoa. 

Syksyn kurssit alkavat olla viittä vaille valmiita ja marras-joulukuun vaihteen hyväntekeväisyysprojekti on lyöty lukkoon. Asiat etenevät suunnitelmien mukaisesti ja pitkäaikainen unelmani päästä konkreettisesti auttamaan on nyt todellakin tapahtumassa. 

Saan nimittäin olla osana upeaa porukkaa, joka suuntaa marraskuun lopulla Tansaniaan, pieneen Itajan-kylään, opettamaan paikallisille opettajille yleisurheilua sekä rakentamaan lentopallokenttää. Tarkoituksenamme on myös kunnostaa tyttöjen koulua ja asentaa kylään toimiva pumppukaivo. Kaiken tämän huipuksi vaellamme vielä Kilimanjaron huipulle 5800metrin korkeuteen. Vaikea sanoin kuvailla, kuinka innolla odotan matkaa, mutta samalla mielessä on ristiriitaisia ajatuksia Länsi-Afrikassa vellovasta ebolasta ja muista mahdollisista sairauksista. Kaikki mahdolliset rokotteet ja malarialääkityksen aloittaminen jo ennen matkaa toivottavasti auttavat. 

Vaikka olenkin kokenut matkustaja, asunut siellä sun täällä ja nähnyt kaikenlaista, niin matka on kuitenkin ulkona omalta mukavuusalueeltani. En ole koskaan vielä käynyt Afrikassa, saati sitten asunut yksin vieraan perheen kotona (todennäköisesti asumme savimajoissa) tai ollut erossa perheestä kahta viikkoa! Kaikesta huolimatta, nyt elämäntilanne on sellainen, että pystyn toteuttamaan once in a lifetime-unelmani, ja pääsen vielä toteuttamaan omaa osaamistani liikunnan ja hyvinvoinnin saralla.

Lisää matkasta ja sen valmisteluista on varmasti tulossa vielä lisää täällä blogin puolella. Jos teillä on kokemuksia aiheesta, niin laittakaa ihmeessä kommenttiboxiin! Alla olevat kuvat ovat Itajan- kylästä, ryhmämme vetäjän edelliseltä matkalta.


Paikallinen kahvakuula :)



sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Kaunis Casares

Aqua no potable! 
Tämä huomattiin vasta valokuvasta, mutta vatsavaivoilta säästyttiin, vaikka vettä meni ainakin litra.


Vielä pieni paluu Espanjaan ja loman toiselle pyöräretkellä, jolla suuntasimme kauniiseen Casaresin valkoiseen kylään. Aivan ihana pikku kylä, joka sijaitsee ylätasangolla, noin 300metrin korkeudessa, lähellä Sierra Bermejaa, jonne vaelsimme keskiviikkona. Kaikki kylän talot olivat vitivalkoisia- vain upeat värikkäät maalaukset ja kukat koristivat terasseja ja ikkunalautoja. Tunnelmallinen kylä, jossa jokainen varmasti tunsi toisensa. 

Pyörämatka kylään oli taas yhtä nousua, mutta aivan upeat maisemat jälleen kerran. Kyllä tuntee itsensä pieneksi ympärillä kohoavien maisemien keskellä. Henkeä salpaavat näkymät. Parasta matkoilla ovatkin elämykset ja uudet paikat. Mielettömiä muistoja ja kokemuksia, joita ei auton kyydistä välttämättä huomaa.

Puolivälin "krouvissa", Venta Victoriassa, pidimme pienen tauon ja ihastelimme kaunista maisemaa- ylväänä kohoavaa Sierra Bermejaa.


Matkaa kertyi tältä reissulta reilut 35 km. Oikein ihana retki taas kerran ja paljon upeita muistoja niin mielessä kuin valokuvina. Asunnolla odotti ihana lounas;  kanaa, kvinoaa sekä runsas salaatti makeista tomaateista, avocadosta, mozzarellasta, pähkinöistä ja vuonankaalista. Kyllä kelpaa :) 



Back to Spain and to our second bike ride. Such a beautiful views again on our way to small town called Casares. Casares is all white town close to Sierra Bermeja. 


tiistai 22. heinäkuuta 2014

Lomaruokia



Lomallakaan ruokailu ei ihan hirvesti poikkea arkiruuista, paitsi, että maistuvathan mangot, tomaatit, avocadot sekä muut kasvikset ja hedelmät auttamatta makeammilta! Ja hedelmiä tuleekin syötyä enemmän kuin normaalisti. Salaatit eivät juuri kastikkeita kaipaa ja seuraksi riittää tuore kala tai merenelävät. Jäätelöä tosin menee useammin... Jätski päivässä :) 

Aamupalalla smoothie, luonnonjugurttia hedelmien ja pähkinöiden kanssa tai puuroa. Lounaalla ja illallisella ruokaisia salaatteja, kvinoaa, mozzarellaa, fetaa, tuoretta kalaa, äyriäisiä jne. Ja kahvin kanssa maistuu jäätelö tai pala suklaata. 

Rakastan ruokaisia salaatteja, tuoreita hedelmiä, marjoja, grillattua kalaa, mutta croissantteja, pekonia, makkaroita ja uppopaistettuja ruokia ei tee mieli, olin sitten lomalla tai en. En kiellä itseltäni mitään, mutta tiedän, että voin paljon paremmin silloin, kun syön tuoretta ja prosessoimatonta ruokaa. Vuosien varrella olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja tiedän, mitkä ruuat sopivat keholleni parhaiten ja tunnistamaan myös ne, jotka aiheuttavat turvotusta ja vatsanväänteitä. En koe, että luopuisin mistään vaan mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon! 

Muutenkin suosin ajatusta kultainen keskitie, kaikkea kohtuudella. Silloin lomallakaan ei tarvitse ryhtyä syöttöporsaaksi ja syödä kaksin käsin kaikkea sitä, mitä muuten itseltään kieltäisi. Jos rakastaa korvapuusteja, niin miksei silloin tällöin voisi syödä yhtä tuoretta korvapuustia? Tai kesällä jäätelöpalloa? Mitä enemmän kieltoja ja sääntöjä itsellemme teemme, sitä enemmän niitä tekee mieli. Usein makeanhimo voi johtua myös liian vähäisestä tai kevyestä syömisestä, joka kostautuu sitten hallitsemattomana makeanhimona. Mutta niin kuin kaikessa, tässäkään asiassa ei ole yhtä oikeaa tapaa. Ones food can be other ones poison. 

Anyway, alla muutamia ihania lomaruokia, joilla olemme herkutelleet kuluneen viikon ajan. Kiitos huippukokille, Paulalle, joka taikoi meille mitä ihanampia herkkuja :) Vain muutaman kerran söimme ulkona, ja silloinkin ihania paikallisia kaloja ja äyriäisiä. 




Nyt on taas paljon uusia ideoita varastossa omiin kokkailuihin :) Vielä kun saataisiin Suomessakin hieman kalojen kilohintoja alaspäin. 




maanantai 21. heinäkuuta 2014

Holiday Smoothie



Sunnuntaisessa aamusmoothiessa maistui banaani, mango, avocado, paraquayo, varsiselleri ja tuore inkivääri, sekä ohennuksena hieman vettä ja appelsiinimehua. Ihanan raikas ja luonnostaan makea smoothie tuoreista paikallisista hedelmistä. 

Paraquayo-hedelmä, doughnut peach tai litistetty persikka, oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Paraquayon satokausi on meneillään täällä Espanjassa juuri nyt, ja se maistuukin ihanan makealta ja mehukkaalta. Ulkonäöltään se on todellakin aivan kuin donitsi tai litistetty persikka. Paraquayo maistuu hyvin ainakin smootheissa ja jälkiruuissa, mutta helpointa on napata se, ja syödä ihan sellaisenaan. 



P.S Suomesta Paraquayoja löytää kuulemma ainakin Lidlistä!