Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ravintola. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. syyskuuta 2014

Breakfast Goodness


Huomenta ja aurinkoisia terveisiä Kööpenhaminasta! Eilen saavuimme tähän kauniiseen kaupunkiin pikavisiitille, vain 24:ksi tunniksi, mutta paljon ehdimme nähdä jo yhdessä päivässä. Keskusta on suhteellisen pieni ja helposti käveltävissä. 

Mikä mahtava löytö olikaan tämä aivan ihana raakaruoka baari, 42 Raw (Pilestraede 32), jonka ihan sattumalla löysin Googlettamalla Köpiksen kasvis/raakaruokaravintoloita. Matkoilla yritän löytää kivoja ja terveellisiä ruokapaikkoja, joista haen inspiraatiota ja ideoita omaan keittiöön. 

Tarjolla aamupalalle oli niin mehuja kuin smootheja, puuroa, cashewjogurttia raakagranolalla sekä täytettyjä leipiä. Valinnan vaikeutta, sillä kaikki näytti niin taivaallisen hyvältä. Täällä voisin syödä, vaikka joka päivä! Delish!

Tällä kerralla päädyin kuitenkin vihermehuun, cashewjogurttiin sekä mantelimaitocappucinoon. Ihania makuja ja nappi valinta, vaikka ystävän avocadoleipä ja pojan mansikkasmoothie toivat myös veden kielelle. Nälkäkin tosin oli kova aikaisen aamulennon jälkeen. 




Good morning and sunny greetings from beautiful Copenhagen! What a nice surprise was this amazing raw food cafe 42 Raw at Pilestraede 32. 

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Weekend




Voi että, mitkä ihanat ilmat hellivät meitä koko viikonlopun ajan, ja taitaa lämpimät ilmat jatkua vielä tälläkin viikolla. Ihan huippua, sillä tänään alkaa myös vuoden odotetuin futisturnaus, Hesa Cup! Vanhemmat, muistakaa, että lasten juominen on entistä tärkeämpää nyt helteisillä ilmoilla. 

Lauantai oli täysin lepopäivä. Testattiin mm. Töölön Trattoria Sogno, joka osoittautuikin ihanaksi löydöksi. Kaunis katettu terassi, tunnelmallinen sisustus ja lautasella grillattuja tonnikalavartaita, uunissa paahdettua bataattia sekä kesäkurpitsaa ja pinaattia. Lasten pizzat ja vuohenjuusto/kasvisrisotto näyttivät myös herkullisilta. Ihan liian usein tulee käytyä samoissa ravintoloissa, ja usein tulee syötyä vielä sama annoskin. Lohi/avocado-salaatti pitäisi kieltää menusta ;)

Auringonlaskua ihailtiin meren rannassa. Välillä tekee niin hyvää olla tekemättä mitään, ja mennä fiiliksen mukaan. 




Eilinen päivä vietettiin aamusta iltaan ulkona, enemmän ja vähemmän aktiivisissa merkeissä; viikon kolmas juoksulenkki, pari tuntia SUPpailua ja ensimmäistä kertaa tänä kesänä uimarannalla. Merivesi olikin jo yllättävän lämmintä. Suppailu on kiva koko perheen aktiviteetti ja varsinkin näin lämpimällä ja tyynellä säällä se on helppoa aloittelijallekin. Kannattaa testata. Munkkiniemen Kalastajatorpalla voi suppailla joka päivä aina iltaan asti. 

Raitis ulkoilma ja aktiviteetit tekevät nälkäiseksi, mutta näin lämpimällä ilmalla tekee mieli enemmän raikkaita makuja; vesimelonia, ananasta, mangoa... Vihersmoothie ananaksella oli paras  "happy hour"- drinksu ennen illallista. Pilko blenderiin paljon tuoretta ananasta, pala kurkkua, 3 sellerinvartta, kourallinen pinaattia, tuoretta minttua, limeä ja kookosvettä. Mitä enemmän ananasta, sen makeampi. 

Aurinkoista viikkoa kaikille, tämän viikon kalenteri näyttää vielä täydeltä, mutta ensi viikolla lomaillaan palmupuiden alla :) 


tiistai 13. toukokuuta 2014

Paras Aamupala



Miten sinä aloitat päiväsi? Itse en pysty toimimaan 100% ilman aamupalaa. Kotona aamupala on nopea ja simppeli, kuten esimerkiksi puuro tai smoothie, mutta lomilla tykkään nautiskella aamupalan rauhassa ja testailla uusia juttuja. 

Aamupala tutussa Le Pain Quotidienissa ei petä koskaan- eikä siis tälläkään kertaa! Joka aamu tie vei samaan paikkaan, vaikka varmasti muitakin hyviä vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla. 

Mikä tästä paikasta sitten tekee niin suositun? Monipuolinen menu, tuoreet, lähellä tuotetut ja luomu raaka-aineet- kaikille varmasti löytyy jotakin. 

Aamulenkin jälkeen maistui raikas vihermehu, lautasella gluteeniton crunola parfait raakagranolasta, vadelmista ja maidottomasta "jugurtista" sekä keitetty kananmuna. Hyvät energiat päivään ja tällä jaksoikin aina pitkälle iltapäivään. Nam! Crunolaa täytyy tehdä kotonakin! Toivottavasti saataisiin paikka pian Suomeenkin :) 



My favorite breakfast at the city! Le Pain Quotidien, which never let me down. Such a fresh, organic and local ingredient, and definitely something for everyone. On my plate crunchy glutenfree crunola with berries and dairy free "yogurt", and soft boiled egg. Fresh green juice was yummy after morning run. It would be great to have this at Finland too :) 


maanantai 12. toukokuuta 2014

Lululemon & The Detox Kitchen Deli


Asics juoksutossuissa, Nike trikoissa ja Lululemon muissa treenivaatteissa- peruspäivän uniformu! Oli siis mukava yllätys löytää kanadalainen Lululemon myös Lontoosta, ja piipahtaa liikkeessä katsastamassa kesän uutuuksia. 

Treenivaatteita kuluu jo työn puolesta paljon, ja pieni vaatekaapin päivitys olikin tarpeen. Tärkeänä pidän, että vaatteet istuvat hyvin, joustavat, ovat mukavat päällä ja hengittävät hyvin- eikä kiva ulkonäkökään ole pahitteeksi. Myös kestävä materiaali on tärkeää. 


Uusia ideoita lautaselle sain Harvey Nicholsilla sijaitsevasta Detox Kitchenistä. Green Goddes vihermehu, sekä lautasella punakaalia, linssejä ja kurpitsaa villiriisin sekä punasipulin ja aurinkokuivattujen tomaattien kanssa. Kevyt, mutta ravitseva myöhäinen lounas. Delien lisäksi The Detox Kitchen toimittaa kiireisille lontoolaisille terveellisiä ruokia myös aina kotiovelle asti. 


Asics for running, Nike for thighs and Lululemon for rest- my daily basis outfit! So I was more than happy to pop up in London's Lululemon store. Such a great workout clothes :) 

Late lunch we had at Harvey Nichols The Detox Kitchen deli. Green Goddess green juice, and nice and fresh salad with red cabbage, lentils and butternut squash with wild rice, red onion and sun dried tomatoes. Yummy! 


torstai 24. huhtikuuta 2014

Ten Minute Lunch #3 -Inspired by Laduree


Lounaaksi aiemmin tällä viikolla tein ruokaisan salaatin, joka sai vaikutteita Ladureen Salade Concordesta. Erilaisen salaatista tekee ohueksi juustohöylällä siivutettu kurkku, joka kääräistään rullaksi ja täytetään baby pinaatilla ja porkkanasuikaleilla. Ihastuin tähän asetelmaan Pariisin Ladureessa heti ensi silmäyksellä. Pienillä jutuilla saa kivaa vaihtelua arkeen. Matkoilla imenkin inspiraatioita niin keittiöön kuin treeneihinkin. 

Aito Salade Concorde on tehty kanasta, mutta omaani laitoin pinaattin ja porkkanan lisäksi savulohta, luomu kananmunaa ja halloumijuustoa, sekä koristeeksi päälle parsaa. Yhdistelmä toimi hyvin. Maistui ja piti kylläisenä myös nälkäisen miehen :) 

Tämänkin lounaan valmistus kesti alle 10 minuuttia- itse asiassa kananmunien keittoajan! Munien kiehuessa ehdin grillata halloumin, höyryttää parsat ja koota salaatin. Kastikkeita en juurikaan käytä. Mustapippuria ja munien päälle ripaus Kalaharin suolaa. Yksinkertaisen hyvää- Enjoy! 


Lunch earlier this week! I got the inspiration from Laduree's Salade Concorde, which trick is the cucumber wrapped around spinach and carrots. 

Usually it's made with chicken, but this time I fancied some salmon, eggs and grilled halloumi- topped with asparagus. Delish!