tiistai 31. joulukuuta 2013

Urheiluvuosi 2013


Ajattelin tehdä pienen katsauksen vielä tämän vuoden urheilujuttuihin. Kiva muistella, että mitä sitä tulikaan vuoden aikana tehtyä. Paljon ehti vuodessa tapahtua- suurimpana muutoksena tietenkin muutto 15 vuoden ulkomailla asutun vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Hyvin on asettuminen sujunut, ja töitäkin on oikein mukavasti.

Tammikuussa…
treenattiin vielä jenkeissä kotisalilla, luisteltiin Bryant Parkissa ja juostiin Central Parkissa...




Mutta pikku hiljaa alkoi myös muutto Helsinkiin ja tutustuminen uusiin kuvioihin.

Helmikuussa…
Paljon matkustusta välillä Hel- Nyc, ja ehdin käydä Levilläkin mutkan. Mutta mikä parasta- joka puolella paistoi aurinko :) Ihan mieletön talvi.


"The Rookies of the Year"









Maaliskuussa…
Hiihdettiin.





Huhtikuussa…
Juostiin aamulenkkiä Djurgardenissa Tukholmassa.




Toukokuussa…
Juoksin kaksi 1/2 maratonia- HCR ja Ideapark 1/2 maratonin. Osallistuin myös Extreme Runille ja Naisten Kympillä tsemppasin Tanjaa omaan ennätykseen. 





Kesäkuussa…
Juoksin pitkin Espanjan hiekkarantoja ja vaelsin Sierra Bermejalle.




Heinäkuussa…
Otettiin rennosti. Koko kuukausi oli juoksutaukoa. Ainoastaan joogaa ja "mökkikahvakuulaa".





Elokuussa…
Maastopyöräilin Levillä ja kiipesin Italiassa muutamalle vuorelle. Huikeita reissuja, mutta jalka alkoi oireilla "lievästä" yliaktiivisuudesta. 




Syyskuussa…
Joogasin. Paljon.


Lokakuussa…
Kävelyä Pariisissa kukonlaulun aikaan, kaunis auringonnousu.





Marraskuussa…
Spinningiä ja kävelyä Central Parkissa maratonhumussa.




Joulukuussa…
TRX:ää ja hiihtokelien odottelua vesisateessa, mutta paistoihan se aurinkokin välillä :)


Sellainen urheiluvuosi. Innolla odotan mitä kaikkea ensi vuosi tuo tullessaan. 
Oikein onnellista, sporttista ja hyvinvoivaa Uutta Vuotta 2014 teille kaikille :) 


maanantai 30. joulukuuta 2013

Hurry Up!



PT- ja ravinto-ohjauksista -20% vielä tänään ja huomenna! Aloita uusi vuosi puhtaalta pöydältä- ei pikadieeteille, vaan terveellisillä valinnoilla kohti elämäntapaa, joka kestää läpi elämän. Kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lisätietoja heiditainio@aol.com

Are you living the life you always dream of? Are you ready? The new you is waiting :) 





Detox… tai miksei vaikka "DarraDrinksu ;)



Yummy in my tummy! Tätä tehdessä tuli mieleeni, että tämähän on myös täydellinen darradrinksu esimerkiksi uuden vuoden juhlien jälkeisestä krapulasta kärsiville :D. Voit tehdä reseptillä myös smoothien, jos et omista mehustajaa. 

Ananas ja selleri poistavat nesteitä ja chlorella puhdistaa maksaa. Sen lisäksi että chlorella sisältää valtavan määrän elimistöllemme tarpeellisia vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, rasvahappoja, lehtivihreää ja jopa huimat 60% puhtaasti imeytyvää proteiinia, voi se myös tutkimusten mukaan ehkäistä krapulaa jopa 96% varmuudella. Chlorella pystyy poistamaan alkoholia maksasta, joten se tarjoaa erinomaisen suojan krapulan oireita vastaan. Tutkimusten mukaan chlorellaa tulisi syödä 4-5 grammaa eli noin ruokalusikallinen ennen alkoholin nauttimista. P.S Tietenkään en suosittele ketään nauttimaan alkoholia krapulaan asti, mutta jos niin käy, niin ehkä tästä on apua ;) 




                                            DarraDrinksu 

                                                                  3 Sellerin vartta
                                                                          Kurkku
                                                                       Lehtikaalia
                                                                       1/2 Ananas 
                                                                      1/2 Sitruuna

+ Chlorellaa reilu 1tl ( mutta jos haluat ehkäistä krapulaa, laita reilu ruokalusikallinen) Kannattaa lisätä myös ananasta, sillä chlorella on voimakkaan makuista, eikä niin hyvää... Vähän niin kuin spirulina. (P.S Tietenkaan en suosittele ketaan nauttimaan alkoholia krapulaan asti!) 


Mutta laittakaa kommenttia, jos testaatte :) Ja toimiiko! Heh! 

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

On the Go & Yoga on the Beach


On the Go! Terkkuja sumujen saarelta. Täällä vietetään ystävien seurassa vielä loppu vuosi, ja ladataan akkuja ennen kiireistä tammikuuta. Mukavaa olla taas pitkästä aikaa vanhoissa tutuissa maisemissa, ja ennen kaikkea viettää aikaa ystävien kanssa. Tiedossa rentoilua, mutta olen luvannut pitää porukalle TRX-treenit :) Hihnat kulkivat kätevästi matkalaukussa. 

Postauksia olen tehnyt ja ajastanut jo etukäteen, sillä täällä tuskin on aikaa kirjoitella. Instagramista voit seurata kuvia heidionthego. 

Matkustamisen jälkeen oli mukava päästä kävelylle. Meren äärellä on niin kaunista ja meren kohina ehkä kaunein ääni, jonka tiedän. Niin rauhoittava. 





Greetings from the "foggy island". We are spending the rest of the holidays over here, before the hectic January. So nice to be in the old neighborhood and spend time with lovely friends. Afternoon walk was more than welcome after traveling. Sound of the sea is so calming and probably the best voice I know!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Mökkijumppaa vol.1


Omia treenipostauksia toivottiin, ja niitä nyt sitten tulee :) Vettä sataa ja lumesta ei ole tietoakaan, mutta huono ilma ei ole este treenamiseen, just an excuse! Jos kotitreenaaminen kiinnostaa, niin suosittelen hankkimaan kotiin kahvakuulan, jumppapallon tai vaikkapa TRX-narut. Alennusmyynnistä saattaa nyt löytyä jumppatarvikkeita paljon halvemmalla. Koko kuntosalia ei tarvita, vaan esim kahvakuula tai trx-narut riittävät, eivätkä ne edes vie paljon tilaa. Usein varsinkin isommat laitteet, jotka vievät paljon tilaa, jäävät alkuhuumam jälkeen varastoon pölyttymään. Kannattaa käydä muutamalla kahvakuulatunnilla tai ottaa PT:n kanssa tapaaminen ennen kuin aloitat yksin treenaamiseen, ja varmistaa, että tekniikka on kunnossa. 

Tässä tapaninpäivän pika TRX-treeni, jossa käydään läpi yläkropan lihakset sekä keskivartalo ( vatsalihakset tekevät tosin työtä jokaisessa TRX- liikkeessä). 

TRX- High Row
TRX- Mid Row
TRX Biceps Curl joka toinen kierros...
… ja TRX T Fly joka toinen.
Single Leg Chest Press
Chest Press (triceps)
Atomic Push Up


Jokaista liikettä 15 toistoa ja kierroksia tein 5. Loppuun tein vielä erikseen punnerrukset ja vatsalihakset. Atomic push up on yhdistelmäliike lankku + punnerus + crunch, ja ihan supertehokas liike. Näitä ei tarvitse montaa tehdä, kun jo tuntuu! 




Mitä mieltä olette muuten näistä videoista? Onko hyötyä? Niin ruusut kuin risutkin ovat aina tervetulleita blogin kehityksen kannalta. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille :) 


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Lepoa, Smoothieta ja vähän Treeniäkin

Loma tuli tarpeeseen. Hyvää ruokaa, hyvässä seurassa ja paljon unta! Niistä on täydellinen loma tehty. Välillä on hyvä ottaa irtiotto rutiineista ja olla vain- mikäpä parempi paikka kuin luonnonhelmassa, kaukana "virikkeistä". Täällä metsän keskellä on aamuisinkin niin pimeää, että helposti nukuttaa aina kymmeneen asti. 

Jouluruokia on nyt kiintiö täynnä, ja aamulla maistuikin iso lasi vihersmoothieta ja kaurapuuroa banaanilla ja marjoilla, päällä vielä hampunsiemeniä ja mehiläisen siitepölyä. Ihanan raikasta. Myös kahvakuula/TRX- treeni teki hyvää kolmen päivän levon jälkeen. Kahvakuula ja TRX- narut ovat hyvä apuväline esim matkalla tai näin metsän keskellä- varsinkin kun lenkkeily on nyt pannassa. Samalla leikittiin lasten kanssa kirkonrottaa :) Parin päivän päästä ollaankin jo uusissa maisemissa.








Kiitos sisko kuvista <3

This holiday was so needed! Good food, good company and lots of sleep. Here, in the middle of nowhere, it's so dark, that I can easily sleep till 10am. That's a luxury! 

Now I've had enough of Xmas foods and happy to be back with my green smoothies. Tastes so fresh.