maanantai 2. joulukuuta 2013

Arvonnan Voittaja & TRX Core Treeniä




Viikonloppu vierähti nopeasti Vierumäellä TRX-koulutuksessa. Tehokasta treeniä, mutta harmillisesti flunssa iski juuri ennen viikonloppua, eikä sunnuntaina lähtenyt enää ääntä juuri ollenkaan. No, ei se mitään, paljon taas uutta tarttui mukaan ja TRX naruja tulen varmasti käyttämään paljon niin omissa kuin asiakkaidenkin treeneissä. Näillä saa tehtyä todella monipuolisen kokovartalotreenin oman kehonpainolla. TRX naruja on helppo käyttää niin kotona kuin ulkonakin, ja helppo ottaa myös vaikka matkalle mukaan! Paljon kuva-ja videomateriaalia viikonlopulta, eli postauksia varmasti tulossa myös jatkossa. Kiitokset vielä Hannalle mukavasta seurasta ja videosta :) 

Tässä jatkoa tehokkaille keskivartalotreeneille, jotka aikaisemmassa postauksessa tein kahvakuulalla. (tästä pääset vielä kuulatreeniin). Nyt siis apuna TRX narut. 




Muista pitää keskivartalon lihakset koko liikkeen ajan aktivoituina ja lantio suorassa ettei alaselkä lähde notkolle. Huomaa olkapää/rannelinja; ranteet ovat suoraan olkapäiden alla, kyynärpäissä pieni jousto (varo yliojentumista). Liikkeet kehittävät keskivartalon ja käsien lisäksi myös hapenottokykyä, sillä samalla kun tempo ja toistot lisääntyvät, myös syke nousee.


Ja Goody-Bag arvonnan voittaja on laurah! 


Aamupala on päivän ihanin ateria. <3 Minäkin syön vähän vaihdellen milloin mitäkin herkkua. Erilaisia tuorepuuroja, muita puuroja duunattuna vähän kaikella mahdollisella, smoothieita, munakasta. Joskus viikonloppuisin ruisleipää lisukkeineen. Ja aamuisin juon kotona aamupalan kera teetä, töissä vasta ensimmäinen kuppi kahvia. :)
Onnea! Laitatko mulle sähköpostia heiditainio@aol.com niin laitan paketin postiin :)




All weekend went super fast in Vierumaki, in TRX training. Sadly, I just got a flu before the weekend, and hardly was able to spaeak at all yesterday, cause my voice was gone. Never mind, I learned so much and will definitely use TRX in my own training and with the clients. Lots of artwork from the weekend, so it means that lots of pic- and videoposts coming :) 





5 kommenttia:

  1. Hei!
    Ostin eilen sinun innoittamana Chia-siemeniä ja tein vanukasta. Siitä tuli hiukan löysää joten haluaisin tietää missä suhteessa laitat siemeniä ja nestettä? käytin itse mantelimaitoa. Ja se oli kyllä hurjan hyvää! Onneksi tajusin ostaa, koska en syö viljoja enkä maitoituotteita niin kaikki uudet aamupalat on plussaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Hienoa! Chian siemenet ovat niin hyvia, tai siis se pudding :)
      Laitan yleensa blenderiin vajaat 2dl cashewpahkinoita, reilu 2dl vetta -> blendaa. Lisaa 1 iso banaani, kanelia, vaniljaa, loraus hunajaa ja ripaus suolaa -> jatka blendaamista kunnes sileaa. Lopuksi lisaa 1dl chiaa ja pyorayta muutama sekunti. Hyytyy jaakaapissa noin muutamassa tunnissa. Oikein hyvaa :)

      Mukavaa viikkoa :)

      Heidi

      Poista
    2. Kiitos, koitankin heti tuota sinun reseptiä :)

      Poista
    3. Yes! Laita viestia mita tykkasit :)

      Poista
    4. Tykkäsin oikein paljon, kiitos reseptistä! Ihana ja raikas aamupala :)

      Poista