tiistai 10. joulukuuta 2013

Aamiaisella

Talvi tekee tuloaan. Sen huomaa selkeästi kylmenevistä ilmoista, mutta myös kehon tarpeesta saada lämmittäviä ruokia. Ei välttämättä kuumia ruokia, mutta lämmittäviä. Voit esimerkiksi lisätä kylmänä päivänä palan inkivääriä vihersmoothieen, jolla on kehoa lämmittävä vaikutus. Siksi suosittelenkin suosimaan vuodenajalle sopivia mausteita ja ruokia. 

Hyviä lämmittäviä mausteita ja ruokia ovat tällä hetkellä esimerkiksi kaneli, taatelit, valkosipuli, inkivääri, hunaja, pähkinät, fenkoli, siemenet, lanttu, kaura, kvinoa ja villiriisi. Listaa lukiessa huomaan, että näitä todellakin käytän enemmän talviaikaan! Viilentäviä ruokia taas, kuten esimerkiksi melonia, chlorellaa, kookosvettä, kiiviä, mangoa ja tomaattia huomaan käyttäväni huomattavasti vähemmän talvella. Kylmä kookosvesi ei houkuttele ollenkaan kuin korkeintaan hot jooga tunnin jälkeen. Salaatitkin ovat muuttuneet lämpimiksi ja ruuanlaitossa käytän huomattavasti enemmän juureksia. Lempi talvisalaattini koostuukin kevyesti grillatuista viikunoista ja vuohenjuustosta, sekä päällä saksanpähkinää ja granaattiomenan siemeniä. 

Monia vuosia sitten kävin Auyrveda "tohtorilla" (ainakin 15 vuotta sitten!), joka sydämensykkeen ja muiden tietojeni perusteella suositteli juuri minulle sopivia ruokia. Silloin alle kaksikymppisenä monet jutut lähinnä naurattivat, esimerkiksi koko kehon öljyäminen joka aamu päästä varpaisiin ei oikein tuntunut houkuttelevalta, mutta nyt olen ottanut muutaman vinkin takaisin käyttöön. Esimerkiksi lämpimät omenat! Vaikka omena onkin viileä hedelmä, niin lämmitettynä kanelin kanssa se sopii keholleni oikein hyvin.



"Oh she Glows"- blogin " apple jam" resepti tulikin kuin tilauksesta! Siitä innostuneena valmistin lämmintä omenahilloa kanelilla, itsepuristetulla omenamehulla, chian siemenillä sekä ripauksella Kalaharin suolaa maustettuna. Hillo sopii oikein hyvin esimerkiksi puuron tai chiajugurtin päälle. Omenahilloon tarvitset 3 omenaa + 2 mehustamiseen, 2 rkl chian siemeniä, 1tl kanelia ja ripaus kalaharin suolaa tai muuta vastaavaa.

Kuori ja pilko omenat ja laita joukkoon mehustettu omenamehu (noin 1 1/2dl) ja loput tarvittavat ainekset. Anna hautua kannen alla noin 20min tai niin kauan kunnes omenapalat ovat hieman pehmeitä. Muussaa puolet hillosta soseeksi ja jätä puolet palasiksi. Jäähdytä ja nauti esimerkiksi puuron kanssa :)





Viime viikonloppu oli aivan ihana, sillä ohjelmassa ei ollut mitään suunniteltua. Siksi aamutkin venyivät rentoillessa mukavan pitkiksi. Aamiaiseksi maistui  omatekemässä mantelimaidossa haudutettu kaurapuuro banaanilla, edellä mainitulla omenahillolla ja koristeena päällä mysliä. Kaupan mantelimaito sopii myös oikein hyvin. Kannattaa kuitenkin huomioida ravintosisältö ennen ostamista. Oman lähikaupan mantelimaidossa on ainakin lisättyä sokeria ja siksi teen maidon mieluummin itse.








 The weather is getting colder, and I can see it from the degrees, but also from my body's need for the warmer foods. And I don't mean hot foods, just foods and spices which has ability to keep the body warm over the winter time. You can spice up your regular green smoothie with some ginger, and you can feel the warming effect very soon. Other warming foods are ex. dates, cinnamon, nuts, fennel, garlic, oats, quinoa, parsnip, rosemary… and when checking the list, I can see that I'm actually craving those foods! 




5 kommenttia:

  1. Hei, minuakin huvittaisi käydä auyrveda-konsultaatiossa, mutta toisaalta mietin, että onko ihan höpöä-höpöä. Voiko ihmisestä saada sykkeen ja tunnin haastattelun perusteella sellaiset tiedot, että asiakas voi saada jutusta jotain "irti"? Toisaalta vanhat jutut yleensä ovat ne toimivimmat ja turhempaankin sitä rahojaan laittaa. Ei siinä mitään varmaan häviäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Maikku,
      Itse olen aina ollut kiinnostunut "luonnollisesta hyvinvoinnista" ja kaynyt mm. seka auyrveda- etta kiinalaisessa konsultaatiossa ja molemmista sain ainakin jotain uutta irti. Auyrveda- konsultaatiossa olin viela niiiiin nuori, etta vaikka aihe kiinnostikin niin ymparisto ei silloin viela ollut yhta vastaanottavainen :D IIN:ssa tutustuin viela syvallisemmin auyrvedaan ja on se kylla todella mielenkiintoista, mutta arjessa moni juttu tuntuu hieman hankalalta… Kay ihmeessa konsultaatiossa, jos aihe kiinnostaa. Kannattaa olla avoin kaikelle uudelle, ja sita kautta loytaa ne omat jutut :)

      Mukavaa viikkoa :)

      Heidi

      Poista
    2. Minäkin olen ehdottomasti luonnollisen lääkinnän ja hyvinvoinnin kannalla ja siksi konsultaatiota olen suunnitellutkin. Mutta sitä juuri mietin, että onko homma arjessa toimivaa! Taidan varata ajan, kun "tohtori"kulmille seuraavaksi tulee!

      Poista
  2. Ihania kuvia taasen blogissasi. Viikonloppujen parhautta on pitkät, rauhalliset aamupalahetket. Niitä ei voita mikään. <3 Mukavaa joulunaikaa. :)
    t. cloudberryslife.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Aamupala on ihan paivan paras hetki- varsinkin silloin kun on aikaa vain olla.

      Kiitos samoin ja kiva kun kavit kommentoimassa :) Taytyy kayda kurkkaamassa sun blogi :)

      Heidi

      Poista