Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihonhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ihonhoito. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Beauty Inside & Outside



Kuinka monelle teistä on tuttua kuivaharjaus? Kuivaharjaus on nimittäin nopea keino kiihdyttää pinta verenkiertoa sekä vauhdittaa lymfakiertoa. Kuivaharjaus laittaa siis hyvin nesteet liikkeelle ja sopiikin hyvin mm. turvotuksesta kärsiville. Kuivaharjausta tehdään aina sydämeen päin ja itse aloitan harjauksen yleensä alhaalta ylöspäin, eli pohkeista ja sääristä, ja viimeiseksi kädet. Kuivaharjauksen voit tehdä esimerkiksi aamulla ennen suihkuun menoa. 

Itse innostun uusista jutuista nopeasti, mutta usein pikku hiljaa ne myös unohtuvat... Kesäisin hoidan ihoa säännöllisesti kuorinnoilla ja kosteuttamalla erilaisilla rasvoilla, mutta talven tullen tavat unohtuvat ja iho kuivuu. Ajanpuutettakaan ei voi syyttää, sillä aikaa harjaukseen ja rasvaamiseen ei yhteensä menisi kuin viitisen minuuttia. 



Tällä hetkellä menossa on taas innokas "rasvailuvaihe", ja testissä ovat Estelle & Thildin suihkusaippua ja saman luomu sarjan vartalon kosteusvoide. Kosteusvoide on paksua ja sopiikin hyvin kuivalle iholleni. Yleensä en tykkää tuoksuvista rasvoista, mutta tässä tuoksu on kesäisen raikas. Saippuapullo on kaunis myös koristeena kylpyhuoneessa :) 



Ruokavaliossa kiinnitä huomiota monipuolisuuteen sekä riittävään kasvisten, tuoreiden vihannesten, marjojen ja hedelmien, sekä hyvälaatuisten rasvojen saantiin. Ja ennen kaikkea juo riittävästi vettä! Vesi puhdistaa ja aktivoi aineenvaihduntaa, sekä lisää ihon elastisuutta. Makua ja extrabuustia veteen saat sitruunasta tai limestä. Myös tuorepuristetut mehut kuten esimerkiksi kurkku ja selleri toimivat erinomaisina elimistön nesteyttäjinä ja puhdistavat kuona-aineista.

Vitamiineista E-vitamiini hoitaa ihoa ja suojaa ennenaikaiselta vanhenemiselta (pähkinät esim mantelit, siemenet, pinaatti ja parsa). C- vitamiini on tehokas antioksidantti ja välttämätön ihon kollageenin muodostuksessa (esim. appelsiini, greippi, mansikka ja papaija). A- vitamiinin, etenkin sen esiasteita sisältävät karotenoidit, kuten esimerkiksi porkkanat, vihreät kasvikset ja meloni, on tutkimusissa osoitettu olevan myös tärkeässä roolissa ihon hyvinvoinnissa. B2- vitamiinin puute voi aiheuttaa mm. suupielien halkeilua sekä kuivia ja hilseileviä kohtia ihoon, kun B6- vitamiinin puute taas aiheuttaa rasvaisen ihon etenkin nenänpieliin ja hiusrajaan.

Ihon kuntoon vaikuttavat vahvasti myös hormoonitoiminta ja stressi, jotka saattaa vaikuttaa ihoomme, vaikka kuinka söisimme terveellisesti. Esimerkiksi raskaudet, kuukautiskierto ja hormonaalinen ehkäisy vaikuttavat ihomme kuntoon. Ilmaista kauneuden hoitoa on riittävä uni. Nuku vähintään 7-9 tuntia yössä ja mene nukkumaan mielellään ennen kahtatoista. Unenlaatu on silloin parempi. 



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ihon hyvinvointi!

Jo jonkun aikaa sitten sain lukijalta toiveen kirjoittaa mun ihonhoidosta, ja siita mita tuotteita kaytan. 

Pitkaan kaytin liian kalliita "merkkivoiteita", joihin upposi ihan liikaa rahaa, ja silti ihon kanssa oli ongelmia... Mitaan suurempia ongelmia mulla ei nuorempana ihon kanssa ole ollut, mutta kolmenkympin rajapyykilla aikuisian akne iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Se oli ihan katastrofi, koska olin tottunut kaymaan lenkilla/kaupassa aika naturellina! Kokeilin vaikka minkalaisia rasvoja ja hoitoja, mutta vasta kovempi 3 kuukauden laakekuuri auttoi ongelmaan. (se ei kuitenkaan ollut Rocatan kuuri, mutta jotain tehokasta kuitenkin!) Finnit silla lahti ja sen jalkeen on ollut vain jotain satunnaisia nappyloita. 

Viimeisen vuoden sisalla olen siirtynyt luonnollissiin ja kylla!! myos paljon halvempiin ihonhoitotuotteisiin, ja iho on voinut todella hyvin. Vaikutusta voi tosin olla sillakin, etta ruokavalioni on nyt myos puhtaampi.

Viime vuoden kaytin Liz Earlen ihonhoitotuotteita, joita ostin Englannista. Aivan ihana taysin luonnonmukainen sarja. Nyt nama kuitenkin paasivat loppumaan, enka ole saanut viela aikaiseksi tilattua uutta settia! (nettitilaus sujuu oikein hyvin!). Niita odotellessa ostin vanhaa tuttua Laveraa, joita kaytin akne vaiheen jalkeen. Nyt mulla on kaytossa tasapainoittava calendula/inkivaari kasvovoidetta, joka tasapainoittaa ja kosteuttaa tehokkaasti! Tama sopii oikein hyvin pintakuivalle ja sekaiholle. 

Ihonpuhdistukseen ostin kehakukan kuorintapesun, joka puhdistaa tehokkaasti aina syvalle ihohuokosiin asti, ja jattaa ihon ihanan pehmeaksi. Naita kahta olen kayttanyt aikaisemmin hyvin tuloksin, ja siksi oli helppo valita nama valiaikaisiksi tuotteiksi. 

Vartalovoiteeksi ostin testiin vanilja-kookosvoidetta. Mun iho on talvisin ruti kuiva, toivottavasti tasta on apua! Hajuvetena mulla on edelleen Diorin J'adore Dior ... se on mun kestosuosikki!