torstai 2. lokakuuta 2014

Juoksun iloa Pääkaupunkijuoksussa



Viime sunnuntaina juostiin Pirkkolassa, niin ihanan kauniissa syyssäässä 41. Pääkaupunkijuoksu. Olin siellä myymässä Zero Pointin säärystimiä, joiden koko tuotto meni lastensairaalan hyväksi. Hienosti saatiin taas myytyä säärystimiä ja juoksun osallistumismaksustakin 5€ meni uudelle lastensairaalalle. 

Kisapaikan vipinässä innostuin sitten itsekin ex-tempore juoksemaan kympin. Välipalaksi ennen juoksua söin puolikkaan banaanin ja raakapatukan- onkin muuten tosi hyvänmakuinen yhdistelmä :) Hyvä hiilarisetti pari tuntia ennen juoksua. Tarvitsen vähintään kaksi tuntia välipalan ja kovatehoisen treenin välille. Vettäkin juon ennen kisaa vain vähän siemaillen. 




Juoksu kulki mukavan kevyesti, eikä jalassa tuntunut kipua. Naisten Kympin ajasta lähti reilut kolme minuuttia- ennätyksistä ollaan tosin vielä kaukana, mutta tällä hetkellä nautin siitä, että ylipäätään pystyn juoksemaan. Eilisen postauksen kaltaiset lenkit tekevät tällä hetkellä hyvää, mutta silloin tällöin kaipaan myös tiukempia rutistuksia ja testata hieman oman kehon äärirajoja. Kymppi on matkana kova, mielestäni rankempi kuin puoli maraton, sillä kisa on aloitettava alusta asti reippaan kovaa. 

Yleensä käytössäni on aina ollut Garminin sykemittari, josta on helppo seurata keskivauhtia, matkaa ja aikaa (nämä ovat itselleni tärkeimmät kriteerit)- itse sykevyötä käytän vain harvoin. Kovemmissa treeneissä ja kisoissa kello on ehdoton, sillä sen avulla on helpompi rytmittää juoksua ja pysyä omassa tavoiteajassa. Varsinkin kisoissa lähtee helposti liikkeelle liian kovaa ilman kelloa- ryhmän imu vie helposti mukanaan, joka sitten myöhemmin kostautuu. 

Harmillisesti oma kelloni otti lopputilin, eikä uusi ole vielä saapunut. Onneksi lyöttäidyin samaa vauhtia juoksevan mukaan ja tiesin suunnilleen, mitä vauhtia mennään. Alkumatkan juoksin ehkä liiankin hiljaa, mutta toisaalta lopussa oli sitten varaa kiriä ja juoksu tuntui koko matkan ajan hyvältä. Kymppi taittui 49 minuuttiin ja sillä ylsin naisten sarjassa 11. 


Kirsin kanssa alku- ja loppuverkka- melkein omaa kisavauhtiani :D Kirsi on kovassa kunnossa edelleen! 



Juoksun jälkeen testasin Puhdistamon proteiinijuomaa, mutta omaan makuun tämä on ehkä hieman liian jauhoinen. Omat smoothiet ovat parhaita, mutta toki tämä toimii hätävarana. 

Sunnuntaina juoksen ensimmäistä kertaa Pirkan Hölkän, joka menee Valkeakoskelta Tampereelle metsäreittejä pitkin- tutussa maastossa mennään. Innolla odotan juoksua ja seurakin on mitä parhain :) 





2 kommenttia:

  1. Se juoksu on 10,5km joten ei voi verrata tasan kympin aikoihin! :)
    Pinja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kuulla :) Sitten kymppi olis menny pari minuuttia nopeammin :)

      Heidi

      Poista