Perheelliselle ajan loytaminen liikunnalle on haastavampaa, mutta ei mahdotonta. Liikkumisen/urheilun ei tarvitse tarkoittaa body pumppia tai muita aikaan sidottuja ryhmatunteja viitta kertaa viikossa, vaan se voi olla vaunulenkki, juoksulenkki lapsi juoksurattaissa, puistojumppa leikkipuistossa, kotijumppa... Nama eivat vaadi tiettya kellonaikaa, vaan niita voi tehda perheen/lapsen rytmin mukaisesti. Perheen aiti (ja totta kai isakin) joutuu nostamaan katseen pois sielta omasta navasta, eika ensimmaisena tule enaa ajateltua itseaan. Omaan hyvinvointiin kannattaa kuitenkin satsata, silla se vaikuttaa niin paljon myos mielialaan. Ja, jos halua loytyy, niin ehka 24:sta tunnista yksi liikenee liikkumiselle?
Viime viikolla ystavieni (2/3 lapsellisia) kanssa iltaa istuessa mietimme juuri naita (teko)syita, ja liikunnan ja terveellisen ruokavalion tarkeytta hyvinvoinnissa. Moni tuntee voivansa paljon paremmin silloin kun liikkuu, mutta harmittavan usein halutaan palkita se "raskas paiva" mieluummin suklaalla tai muilla herkuilla sohvan nurkassa... "kyllahan ma nyt olen nama suklaat ansainnut, kun oli niin rankka paivakin..." , "huomenna ma sitten kylla treenaan...." jne. Liikkumisesta, siita vahaisestakin, saa kuitenkin niin paljon positiivista energiaa arjen askareisiin, ja jaksaa paljon paremmin. Pientenkin lasten aidit voivat pullakahvien sijasta suunnata yhdessa vaunulenkille, ja paivittaa kuulumiset siina samalla.
Ymmarran kylla, etta kaikilla ei ole mahdollisuutta liikkua niin paljon kuin haluaisi, ja nostankin hattua kaikille yksinhuoltajille ja niille joilla ei ole tukiverkostoa ymparilla. Silloin on liikuttava silloin kun ehditaan, ja oman jaksamisen mukaan. Tama on allekirjoittaneellekin tuttua, silla lasten ollessa pienia asuimme ulkomailla ja mies matkusti joka viikko tyonperassa. Valilla olin viikkoja/ kuukausia yksin pienten lasten kanssa ilman tukiverkostoa. Sain kuitenkin niin paljon voimaa ja energiaa liikkumisesta, etta kaytin ne pienetkin hetket liikkumiseen. Aamuisin herasin sen verran aikaisemmin, etta ehdin jumpata ennen kuin lapset herasivat. Ranskattaret korkkareissaan pitivat mua varmaan hulluna, kun viiletin juoksurattaiden kanssa pitkin katuja :) Ja hyotyliikunta kunniaan, lapset rattaisiin ja kauppareissut sujuvat nainkin, ja samalla tulee liikuttua! No Excuses!
P.S Kannattaa kuitenkin muistaa, etta se vauva-aika on tosi lyhyt. Silloin kannattaa keskittya siihen tarkeimpaan eli vauvaan, jolle on tarkeampaa laheisyys, lampo ja ruoka kuin aidin muutama ylimaarainen kilo. Kannattaa antaa myos kehon rauhassa palautua raskausajasta ja synnytyksesta. Varsinkaan juoksemista ei missaan nimessa kannata aloittaa liian aikaisin. Kavelya ja lantionpohjanlihaksien vahvistamista ensimmaiset pari kuukautta synnytyksen jalkeen. Kovempaa treenia ehtii tehda sitten myohemminkin :)
Oli vaikea repäistä itsensä lenkkipolulle silloin, kun nuorempi roikkui jatkuvasti kiinni ja yössä saattoi olla pahimmillaan 14 herätystä. Homma helpottui lapsukaisen täytettyä kaksi. Siitä lähtien olen harrastanut yöjuoksuja, eli hölköttelyä lasten mentyä nukkumaan. Vaihdamme mieheni kanssa juoksuvuoroja lennosta. Onnekseni mulla on loistavat unenlahjat, eli myöhään juokseminen ei lyhennä yöunia. Sitä vastoin nukun sikeämmin.
VastaaPoistaMeillä ei ole tukiverkostoa juuri lainkaan, tai niin luulin. Olemme saaneet maratontreenaukseen apua yllättäviltä tahoilta. Lasten tarhakaveriden äidit ovat tarjonneet apuaan, jotta yhteiset pitkät lenkit mieheni kanssa olisivat mahdollisia. Yhden äidin kanssa olemme alkaneet myös tehdä juoksutreffejä, jotta saamme kannustettua toisemme liikkeelle.
Talvisin juoksen sisällä. Sen mahduttaminen aikatauluihin on ollut todella hankalaa. Lasten kanssa kun muutenkin tulee vietettyä niin vähän aikaa arkisin, ettei haluaisi viettää sitä aikaa salilla.
En kuitenkaan harmittele, sillä tiedän että lapset kasvavat ja olosuhteet muuttuvat. Muutaman vuoden kuluttua lapsia ei edes äiti kotona jaksa kiinnostaa ;)
Meilla kanssa yoherailyja niin kauan kun imetysta kesti, mutta aika kultaa muistot... olin tosi nuori kun sain ensimmaisen, niin ehka sita energiaa riitti! Youni vaikuttaa tosi paljon jaksamiseen. Heti jos on pari yota mennyt huonommin, niin ihan eri olo.
VastaaPoistaMa olen aina ollut aamunvirkku, eli aikaiset herailyt oli mulle luonnollisempia. Illalla ma sitten olinkin ihan rattivasy. Hienoa, etta olet saanut itsesta viela irti illallakin... olis niin helppoa uppoutua sinne sohvan pohjalle. Tukiverkosto on tosi tarkea, ja ihanaa etta olette saaneet apua! Ja niin totta toi loppu osa! Mita isommiksi lapset kasvavat sita tarkeammiksi kaverit tulevat. Kaikki vanhempien jutut on niin noloa ;) heh
Heidi