lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kevaan juoksutapahtumia...

Kevat alkaa pikku hiljaa lahestya ja juoksukausi kolkuttaa jo ovella, vaikka tana aamuna ei tosin silta tuntunutkaan, kun pakkasmittari hipoi -20c! Pian on kuitenkin aika kaivaa kesalenkkarit kaapeista, ja alkaa suunnittelemaan kesan juoksujuttuja!





Talle kevaalle olen ilmoittautunut jo Vantaan Extreme Runille ja Helsinki 1/2 maratonille, ja syksylla on sitten se Nyc maraton... Tuntuu tosi vahaiselta, kun Nycissa juoksin vahintaan kerran kuukaudessa jonkun "kilpailun" Central Parkissa ihan ympari vuoden. Viimeinen kisa taisi olla joulukuun puolessa valissa Ted Corbit 15K... miten se tuntuukin niin kaukaiselta...Treenimotivaatio on ihan erilainen, kun on tiedossa jotain johon tahdata! 




Nyt mun juokseminen onkin ollut aika paamaaratonta, fiilis-pohjalta menoa... lahinna peruslenkkia ja sunnuntaisin vahan pidempaa lenkkia. Intervalleja ja vauhtileikittelyja en ole tehnyt pitkaan aikaan, mutta eikohan tahan tule muutoksia, kun kevat alkaa lahestya ja lumet sulavat. Tavoitteena on kuitenkin talle vuodelle juosta 1/2 maraton alle sen 1.40! Ei ehka viela HCR:ssa, mutta syksymmalla... Toisaalta tana talvena onkin ollut ihanaa vaihtelua, kun olen pitkasta aikaa paassyt nain paljon hiihtamaan! :)

Kevaalla, tai heti kun lumet alkavat sulamaan, aloitan juoksukoulun! Ryhmia on eri tasoisille juoksijoille. Olipa tavoitteesi sitten juosta 5km tai maraton, niin kaikki ovat tervetulleita! Myos one-to-one tapaamisia! Lisatietoja voit kysella meilaamalla heiditainio@aol.com 

Onko muita menossa Extreme Runille tai HCR:aan? 

2 kommenttia:

  1. Ooh, 1.40 kuulostaa hyvältä ;) Mikä sun tän hetken enkka on?

    Mä oon tulossa HCR:lle, mutta oon luvannut juosta sen mieheni kanssa, eli aikaparannusta tuskin on tulossa. Mutta loppukesästä voisin yrittää parantaa omaa puolikasta :)

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla vähän kaukainen haave tällä hetkellä toi 1.40... Oma ennätys tällä hetkellä on 1.42 eli ei kaukana olla, mutta toukokuu taitaa tulla liian äkkiä ...

    VastaaPoista