Strong is the new skinny? Vai miten se nyt meni...

Viimeisen viikon aikana on ollut enemmän aikaa lukea kirjoja, lehtiä ja keskusteluja; mm. Helsingin sanomista tunnesyömisestä ja terve & lihava-juttua, blogeja, joissa monissa painotetaan, kuinka " strong is the new skinny", mutta käyttäytymismalleista voi silti havaita samoja piirteitä kuin laihuuden ihannoinnista. Yöpöydälllä oleva Sofia Torvaldsin kirja "Pakko laihtua" on myös loppusuoralla, samoin kuin Hanna Skytän "Detox". 

Näitä lukiessa ei voi olla miettimättä, mitä oikein on hyvinvointi? Milloin hyvinvoinnista tuli suorittamista? Onko hyvinvoiva ihminen six päckillä varustettu treenikone, joka syö juhlissa omista rasioista tonnikalaa ja raejuustoa? Ja jolle terveydenmittari on mahdollisimman alhainen rasvaprosentti ja peilistä pullistelevat lihakset? Vai ortorektikko, joka syö ainoastaan luomua eikä koske pitkällä tikullakaan mihinkään muuhun? Vai nautiskelija, joka liikkuu fiiliksen mukaan, eikä turhia stressaa? Vai onko hyvinvointi itsensä hyväksymistä, vaikka lanteilla olisikin 30 kiloa ylipainoa- kunhan vain hyväksyy itsensä? Onko 30 kiloa ylipainoisella oikeasti hyvä olla? Mitä siis on hyvinvointi? Mikä saa sinut voimaan hyvin? 

Totta kai hyvinvointi yhdistetään urheiluun ja ravintoon. Kuka oikeasti voi hyvin, jos ruokavalio koostuu vain valmisruuista ja päivän ainoa liikuntasuoritus on mennä autolla työpaikalle? Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla fitness urheilijoita, mutta missä on se kultainen keskitie? Itselleni terveellinen ravinto ja urheilu on elämäntapa, mutta elämä ei kuitenkaan pyöri vain ja ainoastaan niiden ympärillä. Yhtä tärkeää, tai oikeastaan vielä paljon tärkeämpiä ovat perhe, ystävät, ihmissuhteet, sosiaalinen elämä, onnellisuus, lepo ja uni. "It doesn't make you any healthier, even if you eat all the broccoli in the world, if you'r not happy." Ja ei, en kanna omia smootheja illallisille siinä pelossa, että siellä ei ole mitään terveellistä syötävää. Silloin kun perusruokavalio on kunnossa, voi huoletta syodä ravintolassa tai illanistujaisissa sitä mitä mieli tekee- ilman syyllisyydentunnetta. Hyvinvointia on siis myös taito osata heittäytyä hetkeen ja nauttia elämästä. Ja nautintoja löytyy myos muualtakin kuin sielta jääkaapista!

Sofia Torvaldsin kirja; "Pakko laihtua",  joka käsittelee syömishöiriöitä, saa todellakin miettimään pintaa syvemmälle mediayhteiskuntamme kauneusihannetta ja ulkonäkökeskeisyyttä. Musiikkivideot, photoshoppaus, lehdet, internet... Millaisen mallin annamme lapsillemme?

"Entä sinä ja minä, tunnemmeko me iloa vartalostamme? Vai olemmeko pelkkä vaelteleva pää, joka pitää kaiken alapuolelle jäävän kuosissa hölkällä, zumballa ja armollisilla hierontatuokioilla? Alkaako kehon inhoaminen olla niin yleistä, että se tuntuu jo ihan tavalliselta? Kukapa ei joskus olisi istunut pöydässä, jossa yksi toisensa jälkeen puhkeaa nautinnollisesti valittamaan vartalonsa kurjia pullistumia ja puutteita ja kertomaan, miten ne lannistetaan dieetillä ja liikunnalla ja miten sitä silti aina lankeaa keksipaketin nähdessään. Itseinhopuheesta on tullut eräänlaista normiviihdettä."    

Tilastojen mukaan 90% syömishäiriöihin sairastuneista on tyttöjä ja naisia, mutta myös miesten osuus on lisääntymässä. Syömishäiriöillä on yleensä tapana alkaa laihduttamispäätöksestä, mutta yleensä jotain on lähtenyt käyntiin jo paljon aikaisemmin. Itselle asetetut tavoitteet saattavat tuntua liian vaikeilta saavuttaa ja ajatellaan, että ainakin laihduttaminen pysyy kontrollissa, vaikka muuten ympärillä olisikin kaaos. Syömishäiriöissä onkin usein kyse jostain aivan muusta kuin itse laihduttamisesta. 

"Toiset haluavat olla täydellisiä, joten heidän täytyy myös näyttää täydellisiltä ja pystyä säätelemään syömistään täydellisesti. Toiset tuntevat itsensä täysin kelvottomiksi, mutta arvelevat, että tilanne saattaisi muuttua, jos he pudottaisivat vähän painoa." 

Syömishäiriöön sairastunut usein erehtyykin luulemaan, että todelliset ongelmat poistuvat kilojen mukana. Että kaikki on sitten paremmin, kun hän on saanut painonsa putoamaan. Ikävä kyllä, se ei vaan mene niin. Jos emme hyväksy itseämme sellaisina kuin olemme, niin miten voimme odottaa sitä muilta? 

Opettele rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet- myös ne viatkin, sillä sinä olet ainoa, jonka kanssa joudut elämään loppuelämäsi. Jos et ole tyytyväinen itseesi, niin mieti miksi ja mitä voisit tehdä sen eteen, että voisit paremmin? 

Aiheesta voisin tehdä pidemmänkin postauksen. Jos aihe kiinnostaa niin suosittelen lukemaan tämän kirjan.