Jo kauan olin haaveillut käsilläseisomisesta, mutta jostain syystä en uskaltanut mennä käsien varaan, pää alaspäin (vaikka päälläseisonta hyvin sujuukin). Pelko esti ottamasta seuraavaa askelta, vaikka tiesinkin, että siihen kyllä varmasti pystyisin.
Viikonloppuna seurasin tyttären kevyitä voltteja, käsillä seisontaa ja vaikka mitä temppuja trampoliinilla. Päätin, että nyt on aika voittaa pelko, ottaa seuraava askel ja seistä käsillä. Monelle tämä kuulostaa varmasti helpolta, mutta itselleni se oli iso askel. Trampoliinilla jos kaatuu niin onpahan ainakin pehmeä alastulo. Yllätyksekseni en kaatunut kertaakaan- siitä lähtien olen seisonut käsillä aina kun pystyn :) seinä tai vaikka puu 'henkisenä' tukena.
Kirjoituksen tarkoitus ei ainoastaan ollut avautua käsillä seisonnasta, vaan muistuttaa, että pelko saattaa usein olla esteenä unelmillemme ja tavoitteillemme. Pelon taakse on helppo kätkeytyä ja keksiä tekosyitä- on helpompi jäädä vanhaan, vaikka salaa toivoisimmekin muutosta. Kestääkö turvaverkko? Mitä, jos kaatuukin? Mikään elämässä ei ole niin varmaa kuin epävarmuus, mutta onko se välttämättä huono juttu? Jos jatkuvasti murehdimme mennyttä tai tulevaisuutta, unohdamme elää tässä ja nyt- tässä hetkessä, ja nauttia asioista ja toteuttaa unelmiamme, jotka ovat tärkeitä juuri nyt. Totta kai valintamme vaikuttavat tulevaisuuteemme, mutta jos teet juuri niin kuin tällä hetkellä parhaaksesi näet, niin tekisit samat valinnat todennäköisesti uudelleen ja uudelleen.
Tässä vielä linkki vanhaan postaukseeni, jossa on mielestäni hyvä lainaus uskaltamisesta. Pelkäätkö sinä ottaa seuraavaa askelta (olipa asia mikä hyvänsä, vaikka käsillä seisominen!), vaikka sisimmässäsi tietäisitkin, että ratkaisu on oikea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti