sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Feel Good- Weekend


Viikonloppu on sujunut oikein touhukkaissa, mutta niin hyvissä fiiliksissä. Lauantain hyvinvointipäivä Kaapelilla sujui hyvin mukavassa ja energisessä porukassa kahvakuulailun ja raakakakkujen herkullisessa maailmassa. Päivä hurahti taas vauhdilla ja keskustelua hyvinvoinnista olisi voinut jatkaa koko loppupäivän. Ajatuksia herätti mm. se miten innostaa lapset ja nuoret terveellisempien herkkujen pariin ja miten korvata maitotuotteet. Myös luomutuotteiden viljely ja alkuperä herätti paljon keskustelua. 

Koko päivän olo oli energinen, ja energisyys jatkui aina iltaan asti. Kakkujen, hedelmien  ja sieniteen :) voimalla jaksoi pitkään aina iltapäivään asti. Tällä kertaa valmistimme mansikkaisen raakakakun sekä pieniä suklaaleivoksia, jonka pääraaka-aineena toimivat avocado, banaani, raakakaakaojauhe ja tuore minttu. Mansikkakakulla on hyvä aloittaa, jos raakaruokailu ei vielä ole tuttua. Se yleensä maistuu kaikille- myös lapsille :)


Näiden kakkujen jälkeen veren sokeritasapaino ei heitellyt, vaan olo oli raikas ja energinen. Energisen olon salaisuus saattoi olla myös Lion's Mane, jota laitoimme suklaakakkuun. Lion's Mane auttaa mm. tukemaan hermoston toimintaa, keskittymiskykyä, parantaa muistia sekä kongnitiivisia taitoja ja ennen kaikkea tuo energiaa. 

Seuraavaa hyvinvointipäivää "Kahvakuulaa & RawEnergy" vietetään Kaapelilla lauantaina 17.5 kello 10-14. Kahvakuula-treenin jälkeen valmistetaan ja maistellaan energisoivaa ja puhdistavaa smoothieta sekä raakalasagnea. Jälkkärinä raakasuklaata, joka valmistetaan tietenkin myös paikan päällä. Early Bird hinta 60e 14.4 asti, sen jälkeen 65e. Ilmoittautumiset heiditainio@aol.com. Ilmoittaudu ajoissa, sillä paikkoja on vain rajoitetusti.

Yllätyksenä blogin lukijoille arvon kaikkien Google-tilin kautta rekisteröityneiden kesken ilmaisen paikan hyvinvointipäivään! Rekisteröidy sivupalkista blogin julkiseksi lukijaksi ja kommentoi tähän postaukseen miksi juuri sinä haluat mukaan. Voittaja julkaistaan maanantaina 14.4. Onnea kaikille arvontaan :) 

Iso kiitos vielä kaikille kurssilaisille ja yhteistyöstä Terveysmarketille ja Four Sigma Foodsille :) 


6 kommenttia:

  1. Minä haluan mukaan!!! Mukana kisassa siis :):)
    Herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
  2. Oih, minä tahtoisin voittaa arvonnassa, koska en ole koskaan ollut vastaavissa hyvinvointitapahtumissa, ja tuntuu olevan jotenkin korkea kynnys osallistua, niin arvonnassa voitettu paikka saisi minutkin mukaan, sillä varmasti tykkäisin ja oppisin paljon :)

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi mikä kakku! Onko tuosta saatavilla ohjetta? En äkkiseltään löytänyt.

    Ilmoittautuisin heti hyvinvointipäivään mikäli asuisin lähempänä.

    VastaaPoista
  5. Olisi hienoa päästä mukaan hyvinvointipäivään. En ole vuosiin ollut mukana missään ryhmätoiminnassa niin ehkä tämä rohkaisisi menemään myös tunneille:)

    VastaaPoista
  6. Minäkin haluaisin upean näköisen kakun ohjeen!

    Olen reissussa tuona ajankohtana, niin en pysty osallistumaan arvontaan.. :/

    VastaaPoista