maanantai 10. helmikuuta 2014

Are you ready?


Päästämään irti sokerista? Tänään starttaa 4 viikon "Irti sokerikoukusta". Kukin voi itse määritellä kuinka totaaliset neljä viikkoa haluaa pitää, mutta tärkeintä olisi mielestäni välttää prosessoitua valkoista sokeria. Pannassa siis kakut, pullat, karkit, jäätelöt jne. Kannattaa kiinnittää huomiota myös piilosokereihin, joita löytyy mm. maustetuista jugurteista, tomaattikastikkeista, leivistä jne. Seuraa tuoteselosteita ja kiinnitä huomio myös esim. fruktoosiin, glukoosiin, maltoosiin, laktoosiin, sakkaroosiin ja siirappeihin, ja etenkin maissisiirappiin (HFCS= high fructose corn suryp), jonka käyttö on tutkijoiden mukaan  yhteydessä kakkostyypin diabeteksen kanssa. Suomessa maissisiirapin käyttö on vielä alhaista verrattuna Yhdysvaltoihin, ja toivottavasti pysyykin alhaalla! Muita keinotekoisia makeuttajia kuten esimerkiksi aspartaamia olisi hyvä välttää. 

Mitä enemmän käytät puhtaita raaka-aineita ja valmistat itse ruokasi, sen paremmin tiedät myös mitä suuhusi laitat. 



Hedelmien syöntiä en aio kuitenkaan lopettaa, sillä vaikka hedelmät sisältävätkin sokeria, on se kuitenkin hedelmän oma luonnollinen sokeri. Hedelmät sisältävät myös mm. paljon tarpeellisia vitamiineja. Raaka hunajaa ja taateleita saatan käyttää silloin tällöin makeutuksena, mutta vähemmän kuitenkin. 

Oletko mukana? Mikä on sinun "suunnitelmasi"? 


5 kommenttia:

  1. Mukana! Tämä on loistava jatkumo "herkuttomalle helmikuulleni" - ei haittaa vaikka neljä viikkoa menevät vähän maaliskuunkin puolelle. Suunnitelma: lisätty valkoinen sokeri pois ja enemmän kotikokkausta. Vaihtoehtoherkkuina toimivat smoothiet, viikunat, taatelit ja hedelmät. Suurimmat haasteet tulen kohtamaan töissä yövuoroissa, joissa viimeistään aamuyön tunteina alkaa tehdä mieli ties mitä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes! Hienoa! Taalla mennaan siis samoilla linjoilla :) Taateli-cashew mix on hyva herkkuhimon taltuttaja- niita siis yovuoroon :)

      Kiva muuten, etta keitto maistui :) Loytyiko Muttia sielta takahikialta Siwasta ;) ? heh

      Mukavaa viikkoa :)

      Heidi

      Poista
    2. Sokerihammas joutuu heti tänään testiin, kun pitkä yövuoro starttaa iltapäivällä. Onneksi olen niin putkiaivo ja jääräpää, että päätöksessä pysyminen onnistuu yleensä melko helposti.

      Muttia löytyi ihan kotikonnuilta S-marketista. Lupasin tehdä keittoa ensi viikonloppunakin, kun tomaattikeitonystävä-poikaystävä on Suomessa :)

      Hauskaa viikkoa sinullekin, Heidi!

      Poista
  2. Mukana! Viikonlopun reissussa tuli mässättyä karkkia yms. ja olo on sen mukainen :(

    Ai niin, hiihtoloma on tulossa, sen kanssa joutuu tosissaan tsemppaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Sanna!
      Karkki on ehkä se pahin sokeripommi, mutta viikon jälkeen ei enää tee edes mieli ja raakaherkut vievät myös makeanhimon. Suklaasmoothien reseptiä tulossa pian :)

      Mukavaa viikkoa ja tsemppiä! Hyvin se menee :)

      Heidi

      Poista