tiistai 1. heinäkuuta 2014

MintChoco Smoothie ❤️



Jo jonkin aikaa sitten sain lukijalta toiveen valmistaa kesäherkku, joka sopii hyvin myös painonpudottajalle. Viime aikoina makeita herkkuja on kuitenkin tullut tehtyä todella vähän ja satunnainen makeanhimo on taltutettu raakasuklaalla ja mansikoilla. Myös chiapudding toimii hyvin makeanhimoon. 

Silloin tällöin mieliteot, varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta, yltyvät ja mieli tekee makeaa, varsinkin suklaata. Olen kuitenkin huomannut, että maitotuotteet aiheuttavat nykyään jo pienissäkin määrin vatsanväänteitä ja siksi niistä on parempi pysyä kokonaan erossa. Onnekseni valkoiset juustot, kuten esimerkiksi feta ja vuohenjuusto, eivät tunnu aiheuttavan oireita. 



Suklaanhimoissani kehittelinkin minttu/suklaasmoothien, joka osoittautuikin varsinaiseksi herkuksi. Yllätyin itsekin, kuinka makea smoothiesta tuli ilman hunajaa tai muita makeuttajia. Salaisuus piilee varmasti ylikypsässä banaanissa- mitä kypsempi banaani, sen makeampi lopputulos. Uskon, että tämä vie varmasti makeanhimot pahemmaltakin sokerihiireltä. Ja makunautinnon lisäksi saat kaupan päälle myös hyviä ravintoaineita, jotka sokeriherkuista puuttuvat. Testaa, jos et usko :) 

                                         Minttu/Suklaa Smoothie:

                                                 1 iso kypsä Banaani
                                       Kourallinen Cashew- pähkinöitä
                                               Kourallinen Mustikoita
                             1 rkl (reilu) Suklaanmakuista proteiinijauhetta
                                      1 rkl (reilu) Raaka Kaakaojauhetta
                                                       1 rkl Chiaa
                                             1 rkl Hampunsiemeniä
                                                    Tuoretta Minttua
                                                           Vettä

                              Aja sileäksi smoothieksi, tarjoile kahdelle ❤️



2 kommenttia:

  1. Mistä noita raakajuttuja saa; raakasuklaa ja kaakaojauhe? Entä hampun siemeniä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      "Raakajuttuja" saa nykyään jo monestakin kaupasta, ihan jopa hyvin varustetuista K-kaupoista, ainakin täällä pääkaupunkiseudulla! Muita kauppoja esim. Ruohonjuuri ja Life, ja netistä voi tietenkin tilata. Kannattaa käydä kurkkaamassa www.terveysmarket.fi. Heillä laaja valikoima hyvälaatuisia tuotteita ja nopea toimistus :) Blogin sivupalkista löydät linkin suoraan heidän verkkokauppaan.

      Terveisin Heidi

      Poista