keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

A Good Morning




Keskiviikkopäivät ovat actioniä täynnä heti, kun silmät saan aamulla auki. Tänään kello soi 5.40. Illalla valmiiksi laitetut treenikamat päälle ja kahvi mukaan. Kätevä keep cup on kierrätysmuovista tehty, bpa vapaa muki, joka on kätevä on the go! Nopeasti surautin vielä chiapuuron jääkaappiin tekeytymään. 

Oma aamutreeni tuntui hyvältä eilisen hieronnan jälkeen. Selän jumien ja virheasennon takia, joka juontaa juurensa jo kauas nuoruuteen, on kehonhuoltaminen entistä tärkeämpää. Lantion asennosta johtuu myös jalkojen epätasapaino, joka rasituksen takia aiheutti sääriluun ongelmat. Kannattaa ehdottomasti hoitaa pienetkin vaivat ajoissa kuntoon. Omat treenit teenkin nykyään samalla kaavalla kuin aamubootcämpitkin; kehonpainolla, TRX:llä ja kahvakuulalla kiertotreeninä. Salilla esimerkiksi ylätalja kiristää entisestään jumittuneita lihaksia. Onneksi kehonpainolla saa tehtyä kaiken tarvittavan- ja paljon enemmän! 



Bootcämpillä aurinko paistoi lämpimästi ja hiki virtasi. Huippu aloitus päivälle :) Pikaisesti Hesa Cupin, päivän ensimmäisen pelin kautta kotiin ja aamupalalle. Onneksi oli chiapuurot valmiina odottamassa nälkäisiä. Tästä on mukava jatkaa päivää kentän laidalla ennen illan tapaamisia. Aurinkoista päivää kaikille! Muistakaa juoda paljon nestettä. 







2 kommenttia:

  1. Minäkin olen yhä enenevissä määrin vakuuttunut juuri tuollaisen toiminnallisen treenin positiivisista vaikutuksista! Keho on tehty liikkumaan monipuolisesti ja luonnollisesti, sitä kannattaa vaalia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Tiinuska :)
      Mukavaa treenikesää- oman kehon painolla :)

      Heidi

      Poista