sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kuinka pitää motivaatio yllä- ympäri vuoden!


Terveellistä tammikuuta on takana vajaat kaksi viikkoa, ja "terveellisemmän elämän" aloittaneilla on varmasti vielä tässä vaiheessa motivaatio ja into kohdillaan. Mutta kuinka pitää motivaatio korkealla vielä helmikuussa, maaliskuussa, huhtikuussa... ja loppuelämän? 



Tavat ja tottumukset eivät ole tulleet yhdessä yössä, ja siksi ei ole realistista odottaa, että elämäntapamuutoksetkaan tapahtuvat yhdessä yössä sormia napsauttamalla. Aikaisemmassa postauksessa kirjoitinkin jo vinkkejä, joiden avulla pääset helposti alkuun pienilläkin muutoksilla. Itsetehty ruoka on aina parasta, sillä silloin tiedät mitä lautasella oikeasti on- ja tulee myös huomattavasti halvemmaksi kuin ulkona syöminen. 

Usein moni on innoissaan uusista jutuista, olipa se sitten uusi harrastus tai mikä hyvänsä. Mutta kuinka moni aloittaa esimerkiksi joka uusi vuosi laihdutuskuurin tai kuntoprojektin, joka kuitenkin tyssää jo ennen helmikuuta? Mikä menee vikaan? Mistä löytää motivaatio jatkamaan projektia? Tässä muutama vinkki!


-Maltti on valttia! Sen sijaan, että kertaheitolla poistetaan ruokavaliosta kaikki mahdollinen; sokerit, viljat, maitotuotteet… niin miksi et tällä kertaa koittaisikin mieluummin lisätä ruokavalioosi jotain kieltämisen sijaan? Enemmän kasviksia joka aterialla, juon enemmän vettä, vaihda valkoinen jauho täysjyvään tai leipä smoothieen jne. Silloin automaattisesti jotain karsiutuu myös pois- ihan huomaamatta. On laskettu, että 5 viikkoa on keskimääräinen aika, jonka ihminen jaksaa tiukkaa dieettiä. Siksi olisikin tärkeämpää löytää itselle sopiva ruokavalio, jota voi jatkaa läpi elämän! 

- Monipuolisuus. Syö ja liiku monipuolisesti, sillä jos samaa kaavaa toistetaan päivästä toiseen, voi mukavakin juttu alkaa tuntumaan tylsältä ja innostus ajanmyötä lopahtaa.

- Ole avoin uusille jutuille ja testaile uusia urheilulajeja ja ruokia. Blogeista ja sporttilehdistä saa usein hyviä vinkkejä omiin juttuihin. Testaile ennakkoluulottomasti uusia reseptejä, sitä selleriäkin :) Voit pian yllättyä! Vain mielikuvitus on rajana! 

- Muista myös lepopäivät! Alkuhuumassa tekee mieli liikkua koko ajan, päivittäin, mutta muista, että kehitystä tapahtuu levossa. 

- Aseta itsellesi realistiset tavoitteet, jotka ovat saavutettavissa. Motivointikeinona voi toimia oma kuva, jossa tunsit itsesi onnelliseksi. Laita kuva muistuttamaan itseäsi vaikkapa jääkaapin oveen. Mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat välitavoitteet, joiden saavuttaminen motivoi jatkamaan eteenpäin. Aseta itsellesi porkkanoita, jotka motivoivat sinua kohti tavoitetta. Välitavoite voi olla herkkujen sijaan uusi treenipaita tai hieronta.

- Listaa itsellesi ylös ne asiat, jotka ovat sinulle elämässä tärkeitä, ja toteuta niitä parhaasi mukaan. 




Kokonaisvaltainen hyvinvointi on kuitenkin paljon muutakin kuin terveellinen ruokavalio ja liikunta. It doesn't make you any healthier, even if you eat all the broccoli in the world, if you'r not happy. Eikä laihuus automaattisesti ole yhtä kuin hyvinvointi ja onnellisuus, vaikka usein niin luullaankin. Hyvinvointi on monen asian summa, eikä sitä pystytä mittaamaan rasvaprosentista tai vaa'an lukemasta. Mielestäni hyvinvointi on olotila, jolloin ihminen tuntee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi, ja rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on. 

Eat Well. Exercise. Smile. Dream. Relax. Joy. Live. Love. And just simply Be Happy!




2 kommenttia:

  1. Ihana hyvänmielen postaus ja olen hyvinvoinnista kyllä ihan samoilla linjoilla kanssasi! :) Mukavaa sunnuntaita.

    http://cloudberryslife.fitfashion.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Hilla :)

      Usein kuvitellaan, etta "sitten kun…" olen onnellinen ja kaikki on paremmin, mutta oikeasti elama on tassa ja nyt. Pitaisi nauttia ja olla hetkessa. Tekemalla parempia valintoja, niin ruokavaliossa, liikunnassa kuin ihmissuhteissakin, niin elamanlaatu varmasti paranee.

      Heidi

      Poista