torstai 5. syyskuuta 2013

Salilla- pitkästä aikaa!



Huh, vähän kiirettä pitää ja tuntuu, että jopa pieni stressinpoikanen on iskemässä päälle. Ihan hengästyttää, kun katson loppuviikon ohjelmaa... Sunnuntai-iltana voi vasta seuraavan kerran hengähtää. Lauantaina pitäisi jo aamu kahdeksalta revetä kahteen paikkaan :S 

Paras apu ajatusten selvittämiseen on lähteä treenaamaan. Kummasti eilen tunnin salitreenin jälkeen kaikki näytti valoisammalta :) Vai mitä mieltä olette? Lievittääkö sinulla treenaaminen stressiä?

Reilun kahden viikon salitauon jälkeen oli kiva treenata koko yläkroppa läpi; penkkipunnerrusta, ylätaljaa, hauiskääntöjä, yhdistelmäliikettä, TRX:ää, vatsoja... Jalat saavat vielä  muutaman päivän huilata, vähän tuntuu vaellus reisissä ja pakaroissa. Kotona kunnon venyttelyt päälle ja tänään onkin lepopäivä- mitä nyt muutama ravinto-ohjaus ja illalla kuulatunti. Tervetuloa viimeiselle ulkotunnille :) 

Treenejä kannattaa vaihdella säännöllisin väliajoin, että kroppa saa uutta ärsykettä. Näin kehittyminen ja tuloksetkin näkyvät nopeammin.



                        YOU are fabulous, just the way you are :) 

                                                 myös hikisen salitreenin jälkeen ;)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti