tiistai 17. syyskuuta 2013

Healthy Meals All Day Long


Ei kalorinlaskentaa tai nälkäkuureja, vaan ravitsevia aterioita, jotka antavat juuri sopivasti ja tasaisesti energiaa päivän askareihin. Kaikkea kohtuudella. 
                       
                           Herkullinen + Terveellinen = Feeling Great! 












                                                           ~ Breakfast @ 7am~




My favorite meal of the day :) Aamu alkaa useimmiten puurolla, soijajugurtilla tai chiapuddingilla siinä seitsemän aikaan, noin puolisen tuntia heräämisen jälkeen. Joukkoon laitan usein mustikoita, manteleita, mehiläisen siitepölyä, hampunsiemeniä... tai mitä kaapissa sattuu olemaan. Ihan ensimmäiseksi juon kuitenkin ison lasin vettä,  johon puristan tuoretta sitruunaa. Myös aamukahvi on must, vaikka muuten kahvi ei juuri maistukaan.



                                       ~ Snacks @ mid-morning & afternoon ~




Välipaloja syön useimmiten yhden aamupäivällä, asiakkaiden välissä, tai oman treenin jälkeen, ja toisen iltapäivällä esimerkiksi ennen kuulatuntia. Välipalat vaihtelevat päivittäin, mutta suosikkeja ovat erilaiset smoothiet, pähkinäsekoitukset, hedelmät (apple a day!) tai silloin tällöin proteiinipatukka (Bounce tai itse tehty). Joskus laitan smootheihin lisäpotkua hamppu- tai proteiinijauheesta. Paljon liikkuessa proteiinintarve kasvaa ja se ehkäisee myös makeanhimoa, joka silloin tällöin iskee itse kullekin! Raakasuklaa tai tumma suklaa auttaa makeanhimoon- ja pala tai kaksi riittää taltuttamaan pahemmankin himon.

                                                             ~ Lunch @ 12-13 pm ~




Lounaaksi syön usein ruokaisan salaatin- vuonankaalia, tammenlehtisalaattia, tomaattia, kesäkurpitsaa, avocadoa, buffalo mozzarellaa ja siemeniä. Tämä on yksi suosikki salaatteistani! Myös lämmin lohisalaatti on superhyvää :) Salaatti on hyvä vaihtoehto varsinkin silloin kun tapaamiset treenattavien kanssa jatkuvat iltaan asti. Ruokaisalla salaatilla nälkä lähtee, mutta se ei väsytä ja sulaakin nopeasti.

                                                        ~Dinner around 6-8 pm ~




Iltaruoka yritetään syödä koko perhe yhdessä, mutta välillä se on  hankalaa, sillä kaikilla on treenejä eri aikaan. Pojan treenit saattavat loppua vasta ilta yhdeksän maissa... Illallinen koostuu ihan "normaali" kotiruuista; keittoja, laatikoita, kana/kala/liharuokia ja lisukkeena on AINA kasviksia tai salaattia. Itse suosin kasvisvoittoisempia ruokia ja lautanen täyttyykin suurimmalta osin kasviksilla- lisukkeeksi sitten mitä ikinä tarjolla onkin. Jos illalla vielä nälkä yllattää, niin saatan  syödä pienen iltapalan. Viikonloppuisin yritän kokkailla vähän pidemmän kaavan kautta- jälkiruoka mukaan lukien :)


2 kommenttia:

  1. Oi, tämä oli kiva postaus :) Itse huomaan vähän laistavan syömisistä kun päivärytmi on aikasta sekaisin, ja en selvästikkään syö tarpeeksi usein. Pitääpäs taas tsempata homman kanssa! Aamupalan olen sentään opetellut syömään ruokaremontin alusta asti, mutta lounas on mulle se, mikä saattaapi unohtua välistä, välipaloissakin olen vähän huono. Pitääpä ottaa opeteltavaksi tätä ruokarytmiä, kiitos ajatusmaailman muistuttelusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Haltiakummi :)

      Kannattaa tosiaan pitaa kiinni ateriarytmeista. Nain valtytaan mm. ahmimiselta. Keho saattaa myos menna saastoliekille ja yrittaa kaikin keinoin pitaa kiinni kehon rasvasta, joka johtaa painonpudotuksen pysahtymiseen (jos se on tavoitteena). Tsemppia :)

      Heidi

      Poista