tiistai 20. elokuuta 2013

Strong is the new skinny? Vai miten se nyt meni...


Viimeisen viikon aikana on ollut enemmän aikaa lukea kirjoja, lehtiä ja keskusteluja; mm. Helsingin sanomista tunnesyömisestä ja terve & lihava-juttua, blogeja, joissa monissa painotetaan, kuinka " strong is the new skinny", mutta käyttäytymismalleista voi silti havaita samoja piirteitä kuin laihuuden ihannoinnista. Yöpöydälllä oleva Sofia Torvaldsin kirja "Pakko laihtua" on myös loppusuoralla, samoin kuin Hanna Skytän "Detox". 

Näitä lukiessa ei voi olla miettimättä, mitä oikein on hyvinvointi? Milloin hyvinvoinnista tuli suorittamista? Onko hyvinvoiva ihminen six päckillä varustettu treenikone, joka syö juhlissa omista rasioista tonnikalaa ja raejuustoa? Ja jolle terveydenmittari on mahdollisimman alhainen rasvaprosentti ja peilistä pullistelevat lihakset? Vai ortorektikko, joka syö ainoastaan luomua eikä koske pitkällä tikullakaan mihinkään muuhun? Vai nautiskelija, joka liikkuu fiiliksen mukaan, eikä turhia stressaa? Vai onko hyvinvointi itsensä hyväksymistä, vaikka lanteilla olisikin 30 kiloa ylipainoa- kunhan vain hyväksyy itsensä? Onko 30 kiloa ylipainoisella oikeasti hyvä olla? Mitä siis on hyvinvointi? Mikä saa sinut voimaan hyvin? 




Totta kai hyvinvointi yhdistetään urheiluun ja ravintoon. Kuka oikeasti voi hyvin, jos ruokavalio koostuu vain valmisruuista ja päivän ainoa liikuntasuoritus on mennä autolla työpaikalle? Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse olla fitness urheilijoita, mutta missä on se kultainen keskitie? Itselleni terveellinen ravinto ja urheilu on elämäntapa, mutta elämä ei kuitenkaan pyöri vain ja ainoastaan niiden ympärillä. Yhtä tärkeää, tai oikeastaan vielä paljon tärkeämpiä ovat perhe, ystävät, ihmissuhteet, sosiaalinen elämä, onnellisuus, lepo ja uni. "It doesn't make you any healthier, even if you eat all the broccoli in the world, if you'r not happy." Ja ei, en kanna omia smootheja illallisille siinä pelossa, että siellä ei ole mitään terveellistä syötävää. Silloin kun perusruokavalio on kunnossa, voi huoletta syodä ravintolassa tai illanistujaisissa sitä mitä mieli tekee- ilman syyllisyydentunnetta. Hyvinvointia on siis myös taito osata heittäytyä hetkeen ja nauttia elämästä. Ja nautintoja löytyy myos muualtakin kuin sielta jääkaapista!









Sofia Torvaldsin kirja; "Pakko laihtua",  joka käsittelee syömishöiriöitä, saa todellakin miettimään pintaa syvemmälle mediayhteiskuntamme kauneusihannetta ja ulkonäkökeskeisyyttä. Musiikkivideot, photoshoppaus, lehdet, internet... Millaisen mallin annamme lapsillemme?

"Entä sinä ja minä, tunnemmeko me iloa vartalostamme? Vai olemmeko pelkkä vaelteleva pää, joka pitää kaiken alapuolelle jäävän kuosissa hölkällä, zumballa ja armollisilla hierontatuokioilla? Alkaako kehon inhoaminen olla niin yleistä, että se tuntuu jo ihan tavalliselta? Kukapa ei joskus olisi istunut pöydässä, jossa yksi toisensa jälkeen puhkeaa nautinnollisesti valittamaan vartalonsa kurjia pullistumia ja puutteita ja kertomaan, miten ne lannistetaan dieetillä ja liikunnalla ja miten sitä silti aina lankeaa keksipaketin nähdessään. Itseinhopuheesta on tullut eräänlaista normiviihdettä."    

Tilastojen mukaan 90% syömishäiriöihin sairastuneista on tyttöjä ja naisia, mutta myös miesten osuus on lisääntymässä. Syömishäiriöillä on yleensä tapana alkaa laihduttamispäätöksestä, mutta yleensä jotain on lähtenyt käyntiin jo paljon aikaisemmin. Itselle asetetut tavoitteet saattavat tuntua liian vaikeilta saavuttaa ja ajatellaan, että ainakin laihduttaminen pysyy kontrollissa, vaikka muuten ympärillä olisikin kaaos. Syömishäiriöissä onkin usein kyse jostain aivan muusta kuin itse laihduttamisesta. 

"Toiset haluavat olla täydellisiä, joten heidän täytyy myös näyttää täydellisiltä ja pystyä säätelemään syömistään täydellisesti. Toiset tuntevat itsensä täysin kelvottomiksi, mutta arvelevat, että tilanne saattaisi muuttua, jos he pudottaisivat vähän painoa." 

Syömishäiriöön sairastunut usein erehtyykin luulemaan, että todelliset ongelmat poistuvat kilojen mukana. Että kaikki on sitten paremmin, kun hän on saanut painonsa putoamaan. Ikävä kyllä, se ei vaan mene niin. Jos emme hyväksy itseämme sellaisina kuin olemme, niin miten voimme odottaa sitä muilta? 

Opettele rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet- myös ne viatkin, sillä sinä olet ainoa, jonka kanssa joudut elämään loppuelämäsi. Jos et ole tyytyväinen itseesi, niin mieti miksi ja mitä voisit tehdä sen eteen, että voisit paremmin? 

Aiheesta voisin tehdä pidemmänkin postauksen. Jos aihe kiinnostaa niin suosittelen lukemaan tämän kirjan. 














14 kommenttia:

  1. Ajankohtainen aihe ja hyvää pohdintaa. Varsinkin tuo "hyvinvoinnin suorittaminen" tuntuu olevan kovin yleistä nykyään. Monesti vaan tuppaa unohtumaan, että se liika stressi kaikesta ei kyllä ainakaan lisää hyvinvointia. Moni (luen itseni erittäin vahvasti tähän sakkiin kuuluvaksi) hyötyisi löysemmästä otteesta ja rennommasta asenteesta. Niitä kohti siis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi,

      Valilla tosiaan tuntuu, etta hyvinvoinnistakin on tullut suorittamista. Pakko paasta lenkille, pakko syoda hyvin, pakko.... silloin siita haviaa itse tarkoitus. Syomisestakin on tehty vaikeaa ja moni onkin hukassa, miten syoda ns "normaalisti". Ei elama ole niin vakavaa :)

      Heidi

      Poista
  2. Oikein hyvä ja herättelevä kirjoitus, kiitos siitä. Itselläni on se 30kiloa ylipainoa. Mitä siitä, että olen nyt saanut toukokuusta painostani pois 12kiloa ruokavalion muutoksella, edelleenkin on paljon (liika)kiloja kannettavana, ja ne minua kovasti häiritsee. Huomaan ajattelevani juurikin noiden annettujen kauneusnormien mukaan - en halua aloittaa vesijuoksua, tai mennä salille kiloinen, en halua muutenkaan erottua tai näkyä. Kiinnitin tähän ajatteluuni huomiota, kun selitin olleeni aina ylipainoinen, lapsenakin, mihinkä veljeni totesi hämmentyneenä että ei pidä paikkansa, ja minä vaan intin että niin minä sen koen. Eilen vähän siivoilin, ja löysin vanhoja valokuvia, mm yhden missä olin 11vuotias - olin pitkä ja normaalivartaloinen, jopa hoikka. Tässä maailmassa ja kauneusihanteissa muistikuvanikin olivat muuttuneet lihaviksi. Outoa.

    Ja siis koen kyllä olevani ihan onnellinen, vahva ja hyvä ihminen, mutta valokuvat itsestäni eivät miellytä minua, ja niistä en ole mitenkään onnellinen. Siksi haluan tehdä asialle jotain.

    Tykkään lukea tätä blogiasi, ja olen lienee aijemminkin sanonut tämän, mutta minulle sinun elämäsi tämän blogin kautta näyttää innokkaalta, mielekkäältä, reippaalta, liikkuvalta, terveeltä, hyvältä ja onnelliselta, mutta samalla myös hyvin armolliselta. Itse luen jokusta hyvinvointiin ja liikuntaan liittyvää blogia, ja monessa niissä nousee esille se säntillisyys, vaativuus, ehdottomuus, jonkinlainen mustavalkoisuus. Se puuttuu näistä sinun kirjotuksista, tai ei ainakaan ole se vaadittu välttämättömyys.

    Minusta sellainen elämäntapa remontti kuulostaa minullekin mahdolliselta, haluan muuttaa elämäni terveemmäksi ja tasapainoisemmaksi, liikkuvammaksi ja jaksavammaksi, ja muistaa että aina joskus on juhlanpaikka, ja voin ottaa palan äidin rakkaudella leipomaa suklaakakkua tai nauttia kälyn tekemästä fetapiirakasta, ja näin saada surutta hyvän mielen heille ja itselleni. Se on sitä sallivuutta, mitä tarkoitan :)

    Täytyypä lukea tuo kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Haltiakummi,

      ja kiitos ihanista sanoista :) Se on juuri se mihin blogillani pyrinkin, eli kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja elamantapaan, jossa kaikki on sallittua kohtuudella. Kieltojen sijaan pyrin lisaamaan niita asioita, jotka lisaavat hyvinvointiani, jota silloin talloin nautitut herkutkaan eivat "pilaa". Aina tama ei todellakaan ole itsellenikaan ollut helppoa, mutta pikku hiljaa kokemuksen ja niiden virheidenkin kautta opitaan.

      Ihanaa kuulla, etta olet ruokavaliomuutoksilla saanut pudottettua painoa. Todella hienoa! Jatka samaan malliin ja varmasti saat pysyvia tuloksia. Elamantaparemonttilla, jota voit jatkaa lapi elaman, saat myos parempia ja pysyvampia tuloksia aikaan. Sopivasti liikuntaa, terveellista ravintoa, ystavat, perhe, positiivinen ajattelu ja iloisuus- niilla paasee jo pitkalle :)

      Mukavaa syksya ja tsemppia :)

      Heidi

      Poista
  3. Ihan loistavaa pohdintaa! Mää oon just miettiny paljon ja suunnitellukki kirjottaa siitä, kuin mulla itellä on hinku reenaamaan jne MUTTA sen takia että siitä tulee yksinkertaisesti vaan niin hyvä olo! Ja syön herkkuja ja kaikkea paljon, aikalailla joka päivä jotain ja muutenki siten miltä tuntuu. Musta se että treenataan PLUS ollaan jollain hirveellä dieetillä niin eihän se oo sitä hyvän olon ja lihasten tavoittelua vaan sitä laihuuden ihannointia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Annieveliina,

      Kiitos :) Todellakin, sen takia treenataan, etta siita tulee hyva olo (vaikka treenatessa ei aina silla mukavuusalueella mentaisikaan ;) ) Kultainen keskitie tassakin!

      Kivaa syksya ja treeni-iloa :)

      Heidi

      Poista
  4. Hain oitis Akateemisesta tuon Pakko laihtua -kirjan! Se on elokuun kanta-asiakastarjouksenakin.

    Suosittelen myös lukemaan Lionel Shriverin (mm. Poikani Kevin) uusimman kirjan Big Brother, joka perustuu osittain Shriverin sairaalloisen lihavan veljen tarinaan. Romaanissa pohditaan paljon kauneusihanteita, painon ja terveyden suhdetta sekä ylensyönnin syitä: "Onko veli masentunut siksi että hän syö niin paljon, vai syökö hän niin paljon siksi että on masentunut?".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna :)

      Hyva kirja kaikille, vaikka syomishairiot eivat itsea koskettaisikaan. Vaiettu aihe, vaikka niin moni jossain elamanvaiheessa jonkun asteista syomishairiota sairastaakin. Taytyykin tsekata myos tuo kirja, kuulostaa mielenkiintoiselta! Kiitos vinkista!

      Heidi

      Poista
  5. Moi!

    Kiitos kivasta blogista :) Kaipailisin lisää ruokaohjeita, varsinkin terveellisiä ruokia mitä lapset suostuvat syömään! Kaipailisin siis ihan normaaleja lounas-illallinen koko perheen ruokaohjeita :)

    VastaaPoista
  6. Moikka,

    Kiitos :) Ja ruokapostauksia varmasti tulossa- koko perheelle! Syksy lahestyy ja keho vaatii lammittavia ruokia. Uusia juttuja tulossa. Kiva, kun kavit kommentoimassa.

    Mukavaa viikkoa :)

    Heidi

    VastaaPoista
  7. Todella hyvä kirjoitus! Itse olen pohtinut näitä asioita myös useasti. Täytyy vain osata olla sinut itsensä kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Se kultainen tie tassakin... ja armollisuutta itselle.

      Heidi

      Poista
  8. Mulle tuli anoreksia 35-vuotiaana. Koskaan ei siis ole liian myohaista. Koska vain voi joutua siihen koukkuun. En osaa vielakaan sanoa miksi nain kavi. Ehka tunsin itseni arvokkaammaksi ja ihallummaksi sairaanloisen alhaisessa painossa. Mutta miksi etsia muiden ihailua ensinnakaan? Nyt olen takaisin normaalipainossa. Elama tuntuu kylla hyvalta - jaksan taas tehda juttuja enka tunne syyllisyytta itseni mahdollisesti tahallaan tappamisesta, vaikka toisinaan tuntuukin aika tyhjalta. Anoreksian tilalle ei ole loytynyt yhta innoittavaa motivaattoria. Mutta anoreksia siis tappaa, joten se ei ole kenellekaan pysyva ongelmien ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Susu,

      Todellakin, koskaan ei ole liian myohaista. Ehka elamantilanne, hyvaksynnan hakemista, omaa paikaa, alitajunta... syita ei aina ole helppo etsia. Yleensa se voi olla monen asian summa, vaikka alussa syy voikin olla halu laihtua. Tsemppia, ja olen iloinen, etta pystyt nauttimaan taas elamasta. Tie anoreksiasta takaisin normaalipainoon ei ole helppo.

      Heidi

      Poista