maanantai 5. elokuuta 2013

When Less is More


Toukokuun lopulta lähtien oikean jalan nilkka/sääri on ollut enemmän tai vähemmän kipeänä. Juokseminen on ollut hyvin vähäistä- kesällä pidin reilut 3 viikkoa täysin juoksuvapaata. 

Pikku hiljaa jalka alkaa tuntumaan onneksi jo paremmalta, mutta nyt mottona Tukholman puolikasta ja Nyciä varten on: less is more! Eli kilometrien kerrytämisen sijaan juoksen vain 2-3 lenkkiä/viikko max. Yksi pidempi lenkki ja kaksi peruslenkkiä ainakin näin alkuun. Ja parin viikon päästä yritän lisätä vähän reippaampiakin lenkkejä mukaan, mutta juoksumäärä pysyy silti siinä 2-3 lenkkiä/viikko. Tavoite loppu vuodelle on juosta suunnitellut juoksut ilman vaivoja ja särkyjä. Aikatavoitteilla ei nyt ole väliä! Terveyttä arvostaa usein vasta sitten, kun ei kunnolla pääse tekemään tuttuja juttuja. Onneksi jalka ei kuitenkaan rajoita muuta liikuntaa, ja kipu tuntuu ainoastaan tarahdyksesta.

Paita Nyc Maratonilta 2009 viela kaytossa :)

Tänään juoksin pitkästä aikaa kymppiä pidemmän lenkin, sillä pikku hiljaa on yritettävä saada niitä pidempiä lenkkejä alle maratonia silmällä pitäen. Laajalahden ympäri, 14km, tuntui hyvältä tänään, ja siitä lähden nousujohteisesti nostamaan matkaa viikko kerrallaan. Matkaa lisään noin kilometrillä tai kahdella per viikko ja vauhti huitelee siinä 6min/km. 


Paras palkkari :) 

Näillä suunnitelmilla mennään kohti syksyä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti