lauantai 20. syyskuuta 2014

Streets of Copenhagen



Mikä onkaan parempi tapa tutustua uuteen kaupunkiin, kuin vetää lenkkarit jalkaan ja tehdä kaupunkikierros heti aamutuimaan lenkkeillen. Kartasta suunnittelen etukäteen reittiä mielenkiintoisille alueille tai nähtävyyksille. Vinkkejä kannattaa kysyä myös hotellin respasta. Aikaisin aamulla juostessa on hyvä tietää myös alueet, joita olisi hyvä välttää ja pidä aina mukana kännykkää, ihan vain varmuuden vuoksi. 

Eilen Kööpenhaminassa suuntasin aamulenkille Vesterbron kanaville, jonka ympärillä kulki kaunis juoksureitti- ei siis tullut yllätyksenä, että kanavanranta osoittautui lenkkeilijöiden suosimaksi paikaksi. Matkoillakin rakastan aikaisia aamuja; aamulenkillä saan paremmin fiilistä uudesta paikasta ja sen asukkaista- turisteja harvemmin näkyy kaduilla näin aikaisin aamulla. Tuskin on matkaa ja paikkaa, johon en olisi tutustunut juosten. 

Köpiksestä tulee aivan mieleeni Amsterdam- kauniit värikkäät rakennukset, kapeat kadut, polkupyörät ja kanavat. Myös kieli on hollannin kanssa hyvin samankaltainen ja esimerkiksi lukeminen sujui yllättävänkin hyvin, puheen ymmärtäminen ja sanojen ääntäminen olikin sitten toinen juttu. Alla vielä hieman fiiliskuvia matkalta. 

                             Hav en god weekend :)




Where ever I go, I always carry my trainers with me. Is there any better way to get to know places than run them around? There's no place I haven't had my trainers with me. I just love to get up early in the morning, get fresh air and explore the city :) 


2 kommenttia:

  1. Oi miten ihanalta tuo teidän matkanne kuulostaakaan - ja näyttää! Itellänikin ollut haaveissa pitkään päästä juurikin Köpikseen.. Toivottavasti sinne pian pääsisin, nimittäin näitä sun kuvia katellessa alkaa matkakuume vaan kasvamaan ;D

    ps. toi Niken lenkkarihylly -kuva näyttää taivaalta!!! <3

    www.trainingdrama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Liisa,

      Oli kyllä aivan ihana matka, ja 24 tunnissakin ehti paljon- keskusta on sen verran pieni. Suosittelen ja 42 Raw on ihan must :)

      Yhdet tossut siitä hyllystä tarttuiko matkaan ;)

      Heidi

      Poista