perjantai 27. kesäkuuta 2014

Dinner- makuja Intiasta



Illallisella eilen ruokaisa lämmin kasvissekoitus kvinoasta, kesäkurpitsasta, selleristä, kukkakaalista, pinaatista ja tofusta. Tämä kasvisruoka syntyi ex-tempore tyyliin mitä kaapista sattuu tänään löytymään. Mielitekojen mukaan loihdin kvinoan ympärille lämpimän kasvissekoituksen- viileämmillä ilmoilla kun kehokin kaipaa jotain lämmintä. Intialaista twistiä ruokaan toi kurkuma. 

Huuhtele ja keitä kvinoa ohjeen mukaan ja samalla paista kevyesti pannulla pilkotut kasvikset, joko oliivi- tai kookosöljyssä. (Tofun paistoin erikseen omalla pannulla). Mausta valmis kvinoa hyvälaatuisella suolalla, mustapippurilla ja kurkumalla, ja lisää kasvisten ja tofun joukkoon. Pyöräytä muutaman kerran ja tarjoile avocadon kanssa :) Myös esimerkiksi saksanpähkinä sopii tähän oikein hyvin. 

Kurkuma (Curcuma longa) on inkiväärikasveihin kuuluva ruoho, jota käytetään paljon mm. intialaisessa keittiössä useimmiten curryn kanssa, mutta se on tuttu myös sekä intialaisessa, että kiinalaisessa lääketieteessä. Sillä on hoidettu paljon erilaisia vatsavaivoja (se mm. vähentää kaasun muodostumista suolistossa), suojelee maksaa ja, se toimii myös tulehdusten hoidossa.

Ruuanlaitossa käytän kurkumaa lähes mihin vain, mutta se sopii erittäin hyvin ennen kaikkea kookoksen, inkiväärin, korianterin, tomaatin ja mustapippurin kaveriksi. Flunssan oireiden alkaessa, kun keho kaipaa pientä buustausta, kannattaa tehdä superjuoma vedestä, kurkumasta, inkivääristä, cayennesta, kardemummasta, sitruunasta, mustapippurista ja hunajasta. Tämä on yksi ehdoton flunssankarkoitus-cocktail, jota siemailin ensimmäistä kertaa Organic Avenuella New Yorkissa. Ei maultaan se paras mehu, mutta toimii! 



On my plate last night; warm mix of quinoa, zucchini, celery, spinach, cauliflower and tofu spiced up with some good quality salt, black pepper and turmeric. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti