keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lisää Väriä- niin lautaselle kuin treenivaatteisiin!


Our backyard last weekend!



Kevät alkaa lähestyä ja päivät pidentyä. Ihan mielettömän kaunis aamu taas tänään. Päivän ensimmäiseen tapaamiseen ajaessani, vain vähän kuuden jälkeen, ihailin niin kaunista auringonnousua. Huomaan selvästi, että myös sisäinen kelloni alkaa taas siirtyä kohti kesää- aamuisin olen pystyssä jo ennen kello kuutta, ja ihan ilman kelloa. Aamutapaamiset sopivatkin parhaiten näin aamuvirkulle :) Kevättä ja kesää kohti siis mennään- lisää väriä, niin treenivaatteisiin kuin lautaselle :)



Eilen ennakoin kiireistä päivää ja otin sis. Delistä kotiin mukaan suosikkini, feta/kvinoasalaatin. Lounasta nautin ensimmäistä kertaa tänä vuonna terassilla. Vähän oli kylmä tuuli, mutta suojaisessa paikassa tarkeni hyvin. 


Motivaatiota ja piristystä treeneihin tuovat kivat keväiset värit. Ainakin Nikellä on jo ihanan raikkaita kuoseja. Pariisin Nikeltä löysin alla olevat juoksutrikoot, jotka kuuluvat sesongin limited edition- mallistoon. Oikein mukavat päällä ja toimivat hyvin salitreenissäkin. Nikella on muutenkin mielestani parhaan malliset trikoot. Ja mikä parasta, kuosi tuo kivaa vaihtelua perusmustiin trikoisiin. Päälle vielä värikäs paita :) 

Herkkujen sijaan palkitse itseäsi mieluummin kivoilla treenivaatteilla. Uusi paita, toppi tai vaikkapa trikoot tuovat lisämotivaatiota ja tsemppiä treeniin. Myös hieronta, kasvohoito tai kampaamokäynti piristävät. Muista varata aikaa itsesi hemmottelulle :) 

Spring is on its way, not only the days are getting longer and warmer, but my inner clock is waking me up before 6am every morning! More colours on the plate and in the training gear. Just loving it <3


2 kommenttia:

  1. Ihanat kengät ja aikas pirteät kuteet muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pipsa :)
      Aika hassua, että muuten pukeudun usein mustaan tai valkoiseen, mutta treenikuteissa suosin aina kirkkaita värejä. Kesällä tosin enemmän taas värejä.

      Aurinkoista viikkoa :)
      Heidi

      Poista