sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sunnuntain Vinkit!


Hiihto on vienyt minut taas mennessään, ja tänäänkin suuntasin kohti Paloheinää muun perheen vielä nukkuessa. Kiva tehdä taas pitkästä aikaa kestävyystreeniä, juoksutaukoa kun on kestänyt jo reilut neljä kuukautta. Hiihdossa ei tule iskua jalalla niin kuin juoksussa, mutta siitä huolimatta on aloitettava hiihtotreenitkin maltilla tekniikkaa ja tasapainoa hioen. Kiva huomata, että kestävyyskunto tuntuu olevan vieläkin ihan hyvä, jota olen viime kuukausien aikana pitänyt yllä ainoastaan circuit- tyyppisellä salitreenillä ( kävelylenkeillä en saa sykkeitä nousemaan). 

Ennen hiihtotreeniä on hyvä syödä kunnon aamupala, sillä hiihto kuluttaa tunnin aikana lähes 800-1000kcal (tietenkin henkilön painosta ja vauhdista riippuen). Puuro on hyvä vaihtoehto, sillä se täyttää sopivasti, mutta sulaa helposti. Muista myös nesteytys! Talvella janontunnetta ei huomaa samanlailla kuin kesällä, mutta siitä huolimatta on hyvä kantaa vesipulloa ainakin pitkillä hiihtolenkeillä.  


Vinkkejä hiihtokauden alkuun: 

- Varusteet. Jos olet ostamassa suksia, kannattaa kaupassa kääntyä ammattilaiseen puoleen. Sukset valitaan hiihtäjän pituuden, painon ja hiihtotaidon mukaan. Taitava ja voimakas hiihtäjä käyttää jäykempää suksea kuin aloittelija.

- Huolla sukset. Jos et osaa itse voidella, niin kannattaa huollattaa sukset ammattilaisella. Ainakin Paloheinässä oli suksihuolto. 

- Hiihtovaatteet. Hiihtovaatteissa kannattaa kiinnittää huomiota materiaalin hengittävyyteen, lämpöön ja että vaate pitää myös tuulta. Itse käytän aluasuna Craftin alukerrastoa ja päällä tänään oli Craftin hiihtoon tarkoitetut housut ja Lululemonin tuulenpitävä takki. Tänään mittari näytti vain -1, eli tämä riitti hyvin. Kylmemmillä ilmoilla kannattaa laittaa myös paksumpi alusasu ja toppaliivi. Toppapukua en suosittele edes lapsille. Liian paksu ja varmasti tulee liian kuuma! 

- Aloita rauhallisesti, ei ole kiire minnekään. Keskity ensin tekniikkaan, sitten vasta vauhtiin. 

- Muista kehonhuolto. Hiihdossa lihakset kipeytyvät ensimmäisten lenkkien jälkeen ja siksi kannattaa muistaa venyttely. Käy läpi kaikki päälihasryhmät, sillä hiihto on kokonaisvaltainen laji. Myös magnesiumlisä on hyvä ehkäisemään krampeilta ja auttaa palautumisessa. 

Paivan treeni: kevytta tekniikka/ tasapaino-treenia Paloheinassa. Suksi luisti hyvin :)


2 kommenttia:

  1. I am so happy for you! Ihanaa, etta olet paassyt taas lempilajisi pariin...
    Luen blogiasi edelleen joka paiva, vaikka en usein kommentoikaan. Ihania terveysjuttuja joka kerta!
    Hei, olen vihdoin aloittanut joogaopettajana taalla Singiksessa... :-)
    Mukavaa sivakointia!
    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari :)
      Ja ihan huippujuttu, etta aloitit tunnit! Onnea :) A dream come true :)
      Oikein mukavaa alkavaa viikkoa :)

      Heidi

      Poista