lauantai 4. lokakuuta 2014

Be Good





Muutama viikko sitten kävin tapaamisten lomassa testaamassa Makkaratalossa uuden Be Good- Wellness baarin. Tarjolla oli herkullisen näköisiä smootheja, mutta lounaan jo syöneenä päädyin Green Streetin suussa sulavaan minttusuklaa raakakakkuun ja mantelimaito cappucinoon, nam :)  

Eilen vein äidin Silvopleehen ja herkuttelimme raakakakuilla ja kahvilla; vanila/mansikka kakku oli kepeän raikas ja toffeemainen suklaakakku taas vei suklaahimot :) Tankkausta sunnuntain juoksuun ja ihana aloitus viikonlopulle. Ihan huippua, että terveellisiä vaihtoehtoja on koko ajan tarjolla enemmän ja enemmän.

Monilla raakakakut saattavat jäädä ostamatta niiden suolaisen hinnan takia, ja onhan 6e kieltämättä aika kallis muutamasta haarukallisesta :/ Samaan aikaan moni on kuitenkin valmis maksamaan saman verran, tai enemmänkin, oluesta tai coctailista baaritiskillä. Laatu korvaa määrän ja eihän raakakakkujakaan tulee päivittäin osteltua- ja ainahan voi leipoa kakun itsekin :)  




                            Wellness is a choice! 

4 kommenttia:

  1. Kyllä mä mielummin syön raakakakun kuin juon yhden bissen :D Ja ei se kuusi euroa pahalta tunnu ;) Ps. mun on hekä pakko mennä raakakakulle, ko näitä kuvia kattelee, apuaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No samoin :) Raakakakut on kyllä niin hyviä, ja pienempikin pala riittää. Täyttä tavaraa!

      Heidi

      Poista
  2. Hyvä pointti tuo raakakakku vs olut. Ja onhan se kakkupala monissa paikoissa viiden euron paikkeilla. Pakko päästä joku päivä itekkin käymään tuolla welness barissa :-) Ja muuten, ihan super kiva blogi sulla! Jos haluat käydä mun hyvinvointiblogissa niin se ois tosi kiva :-)
    www.do-what-you-really-love.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lili,

      Ja kiitos :) Samoin sullakin:) Kannattaa käydä testaamassa, myös Silvopleessä ihania raakaherkkuja. Ja Maria Lönqvistin raakakakkuja saa nyt myös Citykäytävän Ruohonjuuresta :)

      Heidi

      Poista